Ja maahan päälle sammalen nyt miehet istahtaapi, Nyt heiltä raajat raukenee, uupuupi, uinahtaapi. Mut maasta usvaa henkäilee mieslauman tienohilla Ja peittää urhot uinuvat pehmeillä untuvilla.
Niin siinä joukko pienonen rauhassa uinuaapi Ja matkapuuhat mielestään se siinä unhottaapi. — Mut vihdoin joukko nuorien jo nousee valvehille Ja rohkein heistä huudahtaa miehille nukkuville:
"Jo ylös, joukko, joutukaa, matkalle lähtekäämme, Ei olla vielä perillä, vaan sinne pyrkikäämme! Vain hiukan päivä pilkistää meill' usvan katvehessa, Mut nähdä me sen tahdomme täydessä loistehessa!
Siis joutukaatte! Ylöspäin yks'voimin rynnätkäämme, Siell' usvain yläpuolella varmasti kerran näämme Me puolenpäivän päivyen, sen tosiloistavuuden, Siell' vapaavallan löydämme, maan ihanaisen uuden!"
Vaan vakaamielet vanhukset kyljelleen käännähtääpi, Yks'mielisesti yhteissuin nuorille äännähtääpi: "Pois lähdön touhu heittäkää, unelle uupukaatte, Te huudollanne huimalla pois rauhan meiltä saatte!
Tuo turhaa on kun vuorelle luulette pääsevänne, On vuoren rinta louhuinen, siell' murtuu elämänne. Te täällä meidän tavalla rauhassa nukkukaatte Ja tähän korven reunalle uus pelto perkakaatte!"
Niin lausuu joukko vanhojen ja paikallensa jääpi, Mut nuorten joukko intoisa vain ylös rynnistääpi — Ja ilma seestyy yhtenään kun tullaan ylemmäksi Ja päivänterä lämmittää jo ilman lempeemmäksi.
Ja halki usvan ylemmäs tuo joukko aina saapi, On eellä pojat uljaimmat, ne siellä huudahtaapi: "Vain ylös, ylös rynnätkää, usvien yläpuolla On ilma raitis, puhtonen ja toivonmaa on tuolla!"
1895.
Vala isänmaalle.