Mä lemmin häntä, lempeään Hän hetken mulle leikki Ja sitten läksi, itkemään Mun raukan tänne heitti.
Mun sydän itkee kaihoissaan Ja rinta raukka riutuu, Mun toivo hänen tulostaan Vain vähemmäksi hiutuu.
Jos sattuiskin hän tulemaan, Ei löytäis neitoansa, Vaan äidin heikon, kalvakkaan, Mi vaalii kuvoansa.
1894.
Muistolaulu.
Pienosella purtosella Kera neidon armahan Valkamasta vaelsimme Tasangolle lahdelman.
Yli tyynen peilipinnan Rannikolle soudettiin, Laihopellon laitamalle Nurmikolle istuttiin.
Siinä elontoivehia Toisillemme kuiskailtiin, Muinaisajan armautta Kaihoellen muisteltiin.
Tässä muistimmehan muinen Haapalehdon ollehen, Johon laaja laihopelto Oivin ojitettu on.
Poissa on se keinuinensa, Jossa illoin istuttiin, Lemmekkäitä lauleloita Käsikäissä laulettiin.