— Milloinka ne jo tulevat? kysyi Salli.
— Touhussa olivat, lähtöä tekivät. Niin toimella Rantalan tuvassa uhittelivat ja tuumivat tietämättä minua pelätä. Rantalan lautamies heitä sitten käski kammariin, ja silloin minulla oli sopiva aika köpittää viestin tuontiin. Kauvan eivät varmaankaan sentään malta virkailla.
— No, vähän ne kuitenkin viipyvät.
— Hätäkös tässä sitten! ihasteli Ville. Me kuletamme kapistuksemme vaikka hiiden pisaan sill'aikaa, kun he siellä Rantalan emännän kahvia särpivät. Piiloon viemme verstaamme ja vallesmanni saa noita pitkän nenän (hän näytti nenän pituutta hajottaen molemmat sormensa hyvin harralleen, pannen peukalon pienen sormen päähän ja niin molemmilla käsillä jatkaen omaa haju-aistiaan), kun saakin astua tyhjille tulille.
— Niin lieneekin paras tehdä, arveli Salli, juureva ukko. Olethan kaiketi Holsti veneinesi apuna?
— Mies olen auttamaan.
— Mutta ensiksi naukataan, muistutti Antti tuhmasti toisiin silmäten.
— Niin, naukataan! lausui Ville vilkkaasti. Tänne kauhat ja kapustat!
— Tuossa on, lausui Salli, kauhan ojentaen.
Korvikon pohjaa kolisteli Ville. Tilkan sai, suuhunsa kaasi.