— Olenpa varma, että he rupeevat täällä juomakestiä pitämään, kun on kerran viinaa saatavissa. Me soudamme hiljaa rannasta ulommaksi ja siellä vasta venettä kolistamme, että tietävät yksin jääneensä. Silloin eivät varmaan viinaa maahan kallista, mutta koreasti suuhunsa sujuttelevat.
— Niin, ja olisipa sekin sitten näköistä, että ruveta vielä juottelemaan pahimpia vihamiehiään muun hyvän päällisiksi.
— Mutta kuulehan veikkonen loppuun.
— Puhu, puhu, mies parka, sitten sukkelaan hassutuksesi!
— Me näet tulemme vallesmannin veneellä rantaan luoksenne. Kylässä ilmoitamme nähneemme vallesmannin saaressa viinan keitossa ja sitten lähdemme vallesmannin keralla katsomaan.
— Kas niin! Ovela tuuma, ihasteli Ville. Ja täällä vallesmanni tovereineen kököttää viinapannun ääressä kuin Hyvölänkylän kirkkomiehet puustellin tuvan penkillä — ja kaikki niin hutikassa, että ovat nyrkit savessa.
— Mitä sanotte tuumasta? kysyi Holsti. Ettekö luule vallesmannin kostoa ansaitsevan?
— Kyllä ansaitsee, sanoi Salli. Mutta pelin onnistumista epäilen.
— Suotta epäilet, sanoi Holsti. Tämänhän nyt jo pitäisi hullunkin ymmärtää — ja kaikesta minä vastaan.
— Me molemmat vastaamme, sanoi Ville. Olkaa koreasti hiljaa te nahjukset ja poikkitelaiset kapulat Marttipapin puhemyllyssä. Olkaa hiljaa te hätähousut, me teemme temppuja ja saattepas nähdä, että ne käyvät niin mukavasti, kuin Kala-Matin vene teloilleen Saunalahden pohjukassa.