— Senpähän tiennee, epäili Salli.
— Kyllä se vetää, vakuutti Holsti. Tuossa on vielä hyvä piilopaikka kiven ja näreen tattarain välissä. Siitä on hyvä sujahtaa venettä varastamaan.
— Rankki-astia on kuitenkin pois vietävä, sanoi Salli. Sen vielä kaatavat maahan, mokomat.
— Ei sitä käy vieminen, neuvoi Holsti. Antaa vaan olla tavarain paikoillaan. Täydet lekeet, täydet lekeet, — siten näyttävät paremmin viinan keittäjiltä.
— No, olkoon sitten vallassanne, — mutta jotain tässä on toimitettava. Näittekös, että päivän kajokin jo alkaa sammua. Pian on vallesmanni niskassamme.
— Töihin, töihin! sanoi Salli Lapatossun nimissä. Tästä tulee vielä sakeampi soppa, kuin Muuraismäen emännän hapanvellistä, vaikka siihen pantiinkin yhdeksätä eri lajia.
Iivo oli mennyt rantaan toista ryyppyä pakoon. Siellä oli hän linttikiviä keräillyt sannan ja rantasammalikon rajasta ja kivillä voileipiä veden pinnasta veistellyt. Hän olikin ovela siinä ammatissa. Toiset pojat olivat jääneet aina tappiolle kotikylän rannikolla. Rivakasti kevelläiksen hän aina syrjään päin kiveä viskatessaan ja rivakasti kättään käännytti. Niin alhaalta viskaten sai hän kiven vedestä ylös ponnahtamaan, ettei vesi ensinkään pirskahtanut, mutta kivi keppelehti eteenpäin tehden puolikymmentä hyppäystä.
Hartaasti Iivo työssään hääri, mutta muisti kuitenkin toisenkin tehtävänsä. Muisti, miten isä eli varoitellut tarkasti katsomaan, oliko lähteviä kylän puoleiselta rannalta.
Kun Iivo juuri oli iloissaan siitä, että oli saanut kokonaista seitsemänkertaisen voikakun, huomasi hän rannalta liikettä ja läksi isälleen sanaa juoksuttamaan.
— Kolme miestä häärii kylän rannassa.