— Ei sitä niin viinakultaa hukkaan jätetä.
— Jätähän toki vallesmannille!
— Joo, lähempänä se on oma suu, kuin kontin suu, vaikkapa olisi omakin kontti. Semmoinempa lätäkkö siinä sitä onkin, ettei jäisi vaikka vallesherrallekin.
Taas hän ryyppäsi ja sitten lauloi:
Viina se vipele, että aih voih voih, Viina se vipele, että aih voih voih.
— Tulehan pois, senkin tuuliviisari. Etkö kuule, miten lähellä airot jo pulisevat.
— Jassoo, jaham, öhöm — sanoi vanha Koskelan ukko, kun kirkkorannassa järveen kohahti. Väjyksiin tosiaankin, ja siellä me isk —- ei isketä, mutta niinkuin hiiri kissan edessä pakoon vilistämme. — Mutta tillikka vielä, näinikään! — Viina se vipele, että aih — —
— Kuuletko, hutale, kun rannassa jo airoja kolistelevat.
— Jassoo, jaham — —
Kiven taakse Ville kuitenkin puikki. Siellä hän haamistaikse Holstin kaulaan.