Aivan rannikkoa myöten he eteenpäin soutivat. Mutta niemen kärkeen päästyään läksivät viiltämään Kalkkilan talon rantaa kohden.
Holsti köhnysteli kiven ja näreikköpensaan väliin käsillään syrjään taivutellen hienoja näreen lehviä, jommoisiksi ne sakeissa metsissä kasvavat.
— No, tulepas pois tänne väjymään.
Ville oli jo taas täydessä touhakassa keitoksen ääressä.
— Niin sinnekö, karhuna pensaassa köntimään?
— Niinpä niin.
— Maltahan vähäsen!
Ja taas ryypyn perästä:
— Ääh, kylläpä se on mestaria!
— Tulehan pois!