— Maltahan, niin näet!
— Minkäs teet…
— Minä panetan sinut kiinni ja vien käräjiin!
— Otapas, jos saat…
— Maltahan!
Ontrei hujauttaa nyrkkiään ja aikoo lähteä.
Vasiliin sattuu hieman käräjäuhkaus. Sellaista hän ei ollut odottanut. Hän luuli tuntevansa vastustajansa. Hän katsoa sirrittää Ontreita, silmien sirritys kirkastuu vähitellen vahingoniloksi ja ähmäillen hän kähisee:
— Entäs se lammas…?
Ontrein uhassa näyttäytyy äkkiä omituista onttoutta.
— Jonka loukutit, jatkaa Vasili kuin puulla puukaten.