Kotiväki oli koko ajan tähystellyt ikkunasta, nähnyt miesten sytyttävän soihtunsa koivikon laidassa, nähnyt heidän menevän metsään ja nähnyt tulien vilkkuvan puitten lomitse. Uteliaalla odotuksella näkivät he sitten tuliroihujen punertavan kirkkaina pilkkuina lähenevän pilkkosen pimeässä yössä, ja ilosella ihailulla ottivat he kotona vastaan kelpo metsästäjänsä.
Kun töyret seuraavana päivänä vietiin kylän kauppiaalle, saatiin niistä 2 mk 10 penniä parista. Se oli paras ansio yhtenä yönä, minkä Korvenkainalon mökin miehet olivat milloinkaan ansainneet.
Valheen apostoli.
Nimismies tulla pölähti keskellä kaunista suvisunnuntaita Hevosahon lautamiehen pihalle. Jalkapatikassa hän tuli siltavoudin kanssa, seisahti hieman eteisen edessä ja vilkasi tuvanikkunaan, ovatko nähneet hänen tulonsa. Sitte hän istahti eteisen penkille ja pyyhiskeli hikeä otsaltaan.
Pian joutui siihen lautamies ja vei vieraan kamariin. Emäntä puolestaan oli rientänyt puuhiin kahvipannuineen.
Vaihdeltua alkupakinat ilmasta, vuodentulon toiveista ja sensellaisista, alkoi nimismies hienosti viittailla tulonsa syyhyn. Tai ei hän siihen oikeastaan viittaillut, hän koetti kopeloida isännän mieltä, että hän johtuisi sen ilmaisemaan. Mutta isäntä ei puolestaan ollut niinä miehinäänkään, että ottaisi ymmärtääkseen.
Vihdoin nimismies kävi suoraan asiaan, sanoi tiellä tavanneensa miehen, joka oli kertonut, että Hevosahon lautamies tahtoisi häntä kaikella mokomin tavata.
Lautamies ihmetteli. Sillä ei hänellä ollut mitään asiaa, saatikka sitte niin tärkeää, että olisi vartavasten nimismiestä taloon kutsunut.
— Ole tervetullut taloon, harvoinpa sinua nähdäänkin.
— Etkö sinä sitte tosiaankaan kutsunut?