— Että, että…
Riittakin huomasi kirkkoväen tulevan.
— Sano pian!
— Että eikös me lähdetä pappilaan?
— Mutta…
— Niinkö sormusta? Tässä on.
Riitta oli epäröivinään, vaan Taakki sukellutti kullatun hopeasormuksen hänen helmaansa.
Kirkkoväki tuli samassa tupaan. Emäntä tullessaan kysyi Taakilta osanottavasti:
— Taakille on tainnut tulla pitkä nälkä, kun niin kauvan viivyttiin.
— Eipä tuo… Olisitte vaan viipyneet vieläkin!