Hän hymyillä myhäili katsomatta Riittaan, mutta kuitenkin niin, että
Riitan piti se huomata.
* * * * *
Palkollisten pestausajan lopulla oli Taakkia ja Riittaa jo kolme kertaa kuulutettu.
Eräänä päivänä ruokalevolta noustuaan istui Taakki kovin miettivän näköisenä tuvan sivupenkillä. Mietittyään meni hän isännän kamariin, pani lakkinsa vierelleen; arveli, tuumaili ja kysäsi:
— Eikös minua pestatakaan enää ensi vuodeksi?
— Eikös Taakki ois naimisiin?
— Onhan sitä sen Riitan kanssa meinattu, vaan…
— Aikooko Taakki purkaa?
— Eipähän sitäkään. Vaan tässähän tuota on yhdeksän vuotta palveltu, niin tottahan tuo menee vielä kymmeneskin.
— Eikös se olisi mukavampi ruveta kasakkamieheksi eukotuttuaan?