3. Elatuskeinoja. Ikivanhoista ajoista asti ovat Suomalaiset olleet ahkeroita maanviljeliöitä ja maanviljelystä on Suomessa jo satoja vuosia pidetty parhaana sekä elatus-keinona että rahanki saaliina. Suomalaisien suurimmaksi ansioksi on se ehkä luettava, että ovat levittäneet maanviljelyksen perimäiseen pohjoiseen. Sillä ei missäkään muualla, paitsi Norjassa, eikä sielläkään muualla, kun Suomen kylissä, viljellä maata yhtä ylhäällä pohjoisessa, kun meidän maassa, nimittäin: Enontekissä, Muonio- joen varrella, 68 tasapiirin alla, ja Kyrön kylissä, Ivalo-joen ranteilla, Inari-järven etelä-rannoille asti, lähellä 69 tasapiiriä. Mutta kun maa oli laiha ja kivinen, josta töin tuskin saatiin kunnon peltoa, niin ovat Suomalaiset jo ikivanhoista ajoista viljelleet maata omalla tavallansa, nimittäin sillä lailla, että metsä kaadetaan kaskeksi, kaski poltetaan ja siihen kylvetään ohraa tahi ruista, ja sitten kauraa ja tattaria. Pari tahi kolme viljaa kun maasta- on niin otettu jätetään se karjan laitumeksi. Kun tälläinen kasken hakkuu ja poltto raiskaa metsää, jota tarvitaan muihinkin tarpeisiin, niin on hallitus koetellut estää paloviljellystä, minkä on taitanut. Huhtaa ei siis enään hakata paljon muualla, kuin Itä-suomessa eli Savossa, Karjalassa ja Kainuun maalla. Toinen ja etusampi keino viljellä maata on suon perkuu; sillä se antaa eloa, muuttaa hallaperäset suot niituiksi ja tekee ilman raittiimmaksi. Sentähden auttaa hallitus tämänlaista maaviljelystä monin tavoin. Pellon viljelys on kuitenkin nykyjään paras ja tavallisin. Tavallisimmat viljat ovat ruis, ohra ja kaura. Vehnää viljellään ainoasti Etelä-suomessa, ja tattaria kaakkos- puolella. Ruista viljellään kaikkien enin, sen jälkeen ohraa ja sitten kauraa. Keski-suomessa ei vehnä enään tahdo loistaa, Pohjos-savossa loppuu kaura ja ruis Kainuun maalla, mutta ohraa viljellään vielä Lapissakin. Vanhuudestaan ovat Suomalaiset viljelleet nauriita, jotka kasvavat kaikin paikoin, mutta tällä vuosisadalla ovat potaatit Etelä- ja Länsi-suomessa vähentäneet nauriin viljelyksen. Herneitä ja papuja viljellään myös enimmiten etelässä, eivätkä menesty enään pohjois-puolella Oulua. Pellava, joka on parasta Hämeessä, muuttuu pohjois-puolella Waasaa karkeaksi, mutta hamppua kasvaa ylempänäkin pohjoisessa.
Karjan korjuu on maanviljellyksen rinnalla myös paraita elatus-keinoja, etenkin Karjalassa, jossa on vähän peltoa, mutta paljon vuoria eli vasta viljeltyjä ahoja, jotka ovat hyviä karjan laitumia. Hevoset ovat hyviä, vaikka pieniä. Savon ja Karjalan hevosia sanotaan paraiksi. Niitä myödään paljon Venäjälle.
Metsästäminen oli ennen aikaan oivallinen elatuskeino; mutta on nyt, metsien hävitettyä, vaivaa tuskin maksava askaroiminen. Kuitenkin pyydetään vielä nytkin kettuja sangoilla, jäniksiä langoilla, karhuja ja susia kaadetaan keihäillä, oravia, kärppiä, ahmoja, ilveksiä, saukkoja ja majavia, joiden nahkoja myödään Venäjälle, mutta tuodaan sieltä Suomeen takasi turkkina. Samoin ammutaan ja pyydetään paljon lintuja, joita niinikään viedään Venäjälle. Rantamaissa ammutaan myös hylkeitä.
Rautaa saadaan sekä Uuden maan ja Perisuomen vuorista, että Savon ja Karjalan järvistä. Vaskea valmistetaan Orijärven kaivannossa Kiiskon pitäjässä Uudella maalla, josta saadaan noin 300 leiviskää vuosittain ja Pitkärannassa Impilahden pitäjässä Aaltojärven rannalla. Vuonna 1850 saatiin 1,171 puutaa. Kultaa ja hopeata on siellä ja täällä löydetty; mutta ei missään niin, että olisi palkinnut tekovaivaa.
Jos on vähä kultaa ja hopeata, niin on sitä enemmän kiveä, jotka ovat soveljaita komeisiin rakennuksiin. Pyterlahden murroksesta, meren raunalla Wirolahden pitäjässä Wiipurin ja Haminan välillä, särjetään ja viedään summattoman paljon kiviä Pietariin ja Retusaaren linnaan. Pyterlahdesta on se Keisar-Aleksanderin muistopylväski, joka seisoo Aleksanderin torilla Pietarissa talvilinnan edessä, niin myös Iisakin kirkon patsaat eli pilarit ja vieläpä Keisari Napoleonin muistopatsas Pariisissaki. Pienemmistä murroksista Wiipurin, Wirolahden ja Wehkalahden pitajistä ovat Neva-joen ja kaivantojen rannekivet. Vanhan Wiipurin puistosta ovat patsaat Kasanin kirkkoon otettuna. Säkkijärvellä ja Wirolahdessa särkevät myös yksityisetki miehet kiviä ja myövät Pietariin ja Retusaareen. Ruskeat perustuskivet, jotka kannattavat Iisakin kirkkoa, ovat tuotu Impilahdelta. Sortavalasta on saatu sinertävää marmorikiveä marmorihovin rakennuksiin. Marmorikiveä löytyy paljon Sortavalassa ja Ruskialassa, josta sitä viedään Iisakin kirkon rakennukseen. Kalkkia melkein joka paikassa. Astioiksi kelpaavaa savea monin paikoin.
Metsän hoito on Suomessa vielä huonolla jalalla, sillä, metsiä on tähän asti raiskattu, huolimatta siitä, että metsät hoidettuna tuottavat asukkaille hyvän rahan tulon. Suomen metsissä valtaava puu on petäjä, kuusi ja koivu. Kuusia kasvaa Inarijärven rannoilla 68 tasapiirin alla. Siitä pohjoiseen kasvaa vielä mäntyjä, jotka Utsjoella ovat huonoja, miehen korkuisia. 70 tasapiirin kohdalla on ainoasti vaivais-koivuja. Notkoissa ja joen ranteilla kasvaa vielä paju-pensaita, leppiä, tuomia ja haapoja. Kataja kasvaa sekä alangoilla että vuorilla. Leppä, haapa, pihlaja, tuomi, raita ja paju kasvaa samoin jokapaikassa, mutta ei missään niin, että tekisivät metsiä. Puista, joita ei kasva jokapaikassa, ovat: härkäpuu, orastuomi, pajatin, orjantappura, kuusain, höysipuu, siestain eli musta viinamarja, taikinainen, pähkinäpuu, omenapuu, tammi, vaahteri, niinipuu eli lehmus, saarni, jalava. Tammi kasvaa Peri-suomessa aina Porin tienoille, ja siellä täällä pitkin Suomen lahden rantoja Lehmus eli Niinipuu kasvaa vielä Kuopion tienoilla Savossa ja Ilmajoella Kainuun maalla. Vaahteria sanotaan kasvavan eteläisessä Satakunnassa, Hämeessä, Savon linnassa ja Walamon saaressa Aaltojärvellä. Jalava Sääksmäellä, Wanajassa, Hollolassa, kuin myös Walkjärvellä, Pyhäjärvellä, Sortavalassa ja Walamon saaressa. Saarni ei muualla kuin Ahven-maalla. Pähkinäpuu pitkin Suomen lahden rantaa. Omenapuu kasvaa monin paikoin Etelä-suomen metsissä, vieläpä Hämeessä ja Savossa Vuonna 1788 istutettiin Ruunun kustannuksella Saksan kuusia Uuden kirkon pitäjään, ja ovat nyt jonkunlainen metsä.
Kasviston ja puiston viljelykselle tahtoo ilmoista olla este. Merkillisimmät kasvistot ovat tohtori Sahlbergin istuttama kasvisto Yläneen kappelissa Pöytyän pitäjässä, Monrepos Wiipurissa ja Yliopiston kasvisto Helsingissä.
Maanviljelystä ja muita talouteen kuuluvia askareita varten perustettiin vuonna 1797 Turkuun Huoneen hallitus seura. Vuonna 1836 perustettiin Mustialaan Tammelan pitäjääsen maaviljelys koulu.
4. Käsitöitä ja keinotöitä. Talontarpeita, työkaluja ja vaatteita askaroidaan kaikin paikoin Suomessa, paitsi Wiipurin läänissä, jossa tavallisimpiaki sekä kaluja että vaatteita ostetaan Venäjältä. Muistettava on kuitenkin Walkialan pitäjä, jossa lattian peitteitä valmistetaan kaupaksi, jotka välisten maksavat 45 Suomen markkaa kappale. Muutamissa Mikkelin läänin pitäjissä, niinkuin Mikkelissä, Kangasniemessä ja Korpilahden kappelissa kudotaan pellava- liina- ja villa-vaatetta, joita myödään Mikkelin talvi-markkinoilla. Uudella maalla, Peri-suomessa ja Kainuun maalla kudotaan puumuli- ja puolivilla-vaatetta, joita myödään sekä Suomessa että viedään Pietariin, Räveliin ja Riikaan. Rauman ja Uuden kaupungin tienoilla tehdään puu-astioita, joita viedään Tanskan pääkaupunkiin. Raumaan ympäristöllä kudotaan myös pitsiä, joita myödään Suomessa ja viedään Venäjälle 1,500 hopea ruplan edestä vuosittain. Pohjalaiset ovat yleensä sukkelia kirvesmiehiä ja nikkaria. Turun, Helsingin ja Wiipurin ja muiden kaupunkien laivaveistämillä tapaa enimmäksen pohjalaisia. Mutta Haminassa pidetään kymiläisiä yhtä taitavina laivantekiöinä kuin pohjalaisetkin.
Yleiseen ovat käsi- ja keinotyöt huonolla kannalla, sillä ulkomailta tuodut teokset ovat sekä somempi tekoisia että huokeampia, kun oman maan käsityöt. Käsitöillisiä ammattia on noin 50 eri-lajia. Vuonna 1851 oli maalla 10,961 ja kaupungissa 7,324 käsityön tekiätä. Vaprikoita eli tehtaita oli kyllä vuonna 1851 148; mutta enin osa vasta alkavia, jotka eivät voi mihinkään määrään täyttää kotimaan tarvista. Paraimmat ovat Tampereen puumuli-tehdas. Suotniemen Vajansi- ja posliini-tehdas Kaukolan kappelissa Räisälän pitäjässä, liki Käkisalmea. Leistilän ja Jäppilän lasi-tehtaat Uudella kirkolla Wiipurin läänissä. Verka-tehtaista on kaksi merkillistä nimittäin Jokioisten vaprikka Tammelassa ja Littoisten vaprikka Liedossa. Havin kynttilä-vaprikka Wiipurin pitäjässä. Sepän pajoista on Fiskarin paja paras. Paperi-tehtaista on kaksi oivallista, toinen Tampereella toinen Tervakoskella Janakkalan pitäjässä. Monista lasi-tehtaista on Nuottajärven tehdas Turun maalla merkillisin. Ainoa sokeri-tehdas on Tölön vaprikka lähellä Helsinkiä. Tupakka-tehtaista on Rettigin tehdas Turussa paras. Oldenburgin tikkutehtaasta Porissa laitetaan tulitikkuja kaiken maailman markkinoille.