— Äsken juuri minä ihmettelin kun te niin iloisesti nauroitte. Kuinka te voitte?
Ljuba naurahti, katsomatta häneen.
— On niin hauskaa, siksi nauran. Mutta te ette voi lähteä pois nyt.
Täytyy odottaa kunnes upseerit ovat hajaantuneet. Kyllä ne pian.
— Hyvä on, kyllä minä odotan. Minä kiitän teitä Ljuba.
Tyttö taasen hymähti.
— Mistä syystä? Olettepa te kohtelias.
— Miellyttääkö se teitä?
— Ei erityisesti. Kuka te olette syntyjänne?
— Isä on lääkäri, sotilaslääkäri. Isoisä oli talonpoika. Olemme starovertsiä [uskonlahko Venäjällä].
Ljuba katsahti häneen nousevalla mielenkiinnolla.