Ljuba! jutelkaamme rauhallisesti. Täytyyhän…
— En tahdo puhua rauhallisesti.
Taasen!
— Kuulkaa, Ljuba. Te löitte minua, enkä minä sitä jätä sikseen.
Tyttö hymähti.
— Mitäs te minulle teette? Haastatteko oikeuteen?
— En. Mutta rupean käymään luonanne, kunnes selitätte.
— Tervetuloa! Onhan emännälle tuloja.
— Tulen huomenna. Tulen…
Äkkiä, melkein samassa kun ajatteli, ettei huomenna eikä ylihuomenna hänen sovi tulla, selvisi arvoitus, hän oli melkein varma asiasta, miksi tyttö menetteli niin. Hän tuli vallan hyvälle tuulelle.