— Mitenkä? — heräsi hän.
— Tiedätkö nyt, sanon minä?
— Odota!
– Odotan, rakkaani. Viisi vuotta olen odottanut, ja ettenkö nyt viittä minuuttia odottaisi!
Tyttö laskeusihe tuolille, ja ikäänkuin aavistus jostain odottamattomasta ilosta olisi vallannut hänet, alkoi hän väännellä paljaita käsiään ja peitti silmänsä:
— Voi sinä minun armaani, oma rakkahani!…
— Sinä sanoit: on häpeä olla hyvä?
— Niin, rakkaani, se on häpeä.
— Tämä on siis!… — hän pysähtyi kauhistuksesta.
— Siinäpä se onkin. Pelästyit? Ei tee mitään. Ensin vain peloittaa.