— Ja sitten?
— Kun jäät kanssani, niin saat tietää.
Hän ei ymmärtänyt.
— Kuinka jään?
Nyt kummastui tyttö vuorostaan:
— Voitko sinä nyt tämän jälkeen minnekään mennä? Varo, rakkaani, ettet petä. Ethän sinä ole konna, kuten ne toiset. Kun olet hyvä — niin jäät, et mene minnekään. Enhän suotta sinua odottanut.
— Sinä olet järkesi menettänyt! — sanoi mies äkäisesti. Tyttö katsoi häneen ankarasti, uhkasipa vielä sormellakin.
— Ei ole oikein. Älä puhu niin. Kun kerran on tullut luoksesi totuus,
niin kumarra sille syvään äläkä sano: olet järkesi menettänyt.
Kirjailijani sanoo: olet järkesi menettänyt, siksipä hän onkin konna.
Pysy sinä vain rehellisenä.
— Mutta jollen jääkään? naurahti hän synkästi, huulet vaaleina.
— Kyllä jäät! — sanoi tyttö varmasti. — Minnekä sinä nyt menisit? Et voi minnekään mennä. Sinä olet rehellinen. Sen huomasin jo silloin kun suutelit kättäni. Tyhmyri on, ajattelin, mutta rehellinen. Ethän loukkaannu siitä, että pidin sinua tyhmänä? Olet itse siihen syypää. Minkätähden tarjosit minulle viattomuuttasi? Ajattelit kai: annan tuolle viattomuuteni, niin hän jättää minut. Voi, tyhmyriä, sinua! Ensin minä ihan loukkaannuin ja ajattelin: mitä tämä nyt on, eihän tuo pidä ihmisenäkään, vaan sitten huomasin, että se johtui siitä sinun hyvyydestäsi. Ei rakkaani, se keino ei tepsi.