Hän oli taaskin unohtanut ja teititteli tyttöä.
Hän kyllä huomasi erehdyksensä, mutta ei korjannut sitä, sillä äskeisessä käsivarren puristuksessa oli jotain, niin ettei hänen tehnyt mieli tyttöä sinutella eikä rakastella, eikä haluttanut teeskennellä. Tämä sama tunne ikäänkuin siirtyi tyttöönkin. Tämä katsoi häneen tutkivasti, verkalleen ja epävarmuus äänessä, mutta ei lausuttujen sanojen merkityksessä, vastasi hän:
— Kyllä juon. Odottakaa, toimitan heti. Hedelmiä pyydän tuomaan vain kaksi päärynää ja kaksi omenaa. Riittäväthän ne teille?
Tyttökin puhui nyt "te", ja äänessä, jolla hän lausui tämän sanan, sointui yhä sama epävarmuus, heikko epäilys, kysymys. Mutta tähän ei hän kiinnittänyt huomiota ja yksin jäätyään ryhtyi pikaisesti tarkastamaan huonetta joka puolelta. Koetteli miten ovi lukitaan — se meni hyvin lukkoon, sitäpaitsi oli siinä vielä haka; astui akkunan luo, avasi molemmat puolet — oli korkealla, kolmannessa kerroksessa ja pihalle päin. Rypisti nenäänsä ja pudisti päätään. Sitten teki kokeita sähkövalolla: kaksi lamppua ja kun toinen ylhäällä sammuu silloin toinen sängyn luona, punasine varjostimineen, syttyy — kuten hienoissa hotelleissa ainakin.
Vuode sitten!…
Kohautti korkealle olkapäitään ja irvisti teeskennellen naurua, mutta ei nauranut, liikuttelihan vain kasvojaan — ominaisuus yleinen kaikille, jotka syystä tai toisesta pysyttelevät salassa, ja sitten vihdoinkin jäävät yksin.
Mutta se vuode!
Hän kiersi sitä, kosketti pehmeätä tikattua peittoa, jonka ulkoreuna oli heitetty syrjään ja hänet valtasi äkillinen halu heittäytyä siihen telmimään kuten poikana ennen muinoin unen edellä. Kallistaen päänsä, pisti hän suunsa suppuun ja muljotti silmillään, koettaen ilmaista hämmästystä. Tuossa tuokiossa hän kuitenkin muuttui totiseksi ja väsyneenä alkoi odottaa Ljubaa. Tahtoi ajatella torstaita, sitä että hän nyt jo oli kärsimysten kodissa, niin, kodissa, jossa paljon kärsitään, mutta ajatukset eivät olleet tahdolle kuuliaisia, ne olivat vastustuskannalla ja vain pistelivät toinen toistaan. Tämä merkitsi sitä että laiminlyöty uni yhä kiihottui.
Hän, joka äsken siellä kadulla oli ollut niin hellämielinen ja rauhallinen, oli nyt kadottanut tasapainonsa. Pyöritteli käsiään ja jalkojaan, venytteli ruumistaan, ikäänkuin olisi tahtonut sen rikki repiä. Äkkiä rupesi raukeasti haukottelemaan, kyyneliin asti. Otti esille browningin, kolme luodeilla täytettyä varapatruunaa ja vihaisesti puhalsi piippuun kuin avaimeen — kaikki oli kunnossa, ja nukutti niin sietämättömästi.
Kun tuotiin viini ja hedelmät, ja kun saapui jostakin syystä myöhästynyt Ljuba, lukitsi hän oven — ensin vain hakaan — ja sanoi: