— Niitten hyvienkö luokse? Olet pettänyt minut?
— Niin, hyvien luokse, — naurahti jälleen.
Viimein oli pukeutunut. Koetteli kämmenillä kupeitaan:
— Anna lompakkoni.
Antoi sen.
— Entä kello?
Antoi senkin. Se oli pienellä pöydällä.
— Jää hyvästi.
— Pelästyitkö?
Kysymys tehtiin rauhallisesti, luonnollisella äänellä. Hän katsoi ja näki: edessään seisoi pitkä, solakka nainen, jolla oli hienot, melkein lapselliset kädet, joka kalpeasti hymyili ja valkein huulin kyseli: