— No, lähdetään sitten, mitäs muuta. Sinä olet oikeassa. Kuolema ja elämä ovat Jumalan kädessä. Meidän on lähdettävä, kun vielä olemme elossa ja hyvissä voimissa.
Viikon kuluttua olivat miehet valmiit lähtemään. Tarasytšillä oli rahaa kotona. Hän otti matkalle mukaansa sata ruplaa ja jätti kotiin vaimolleen kaksi sataa.
Jelisei laittautui myös matkakuntoon. Hän myi näyttelyssä olleet kymmenen mehiläispönttöä naapurilleen hunajasatoineen kaikkineen. Hän sai niistä seitsemänkymmentä ruplaa. Puuttuvat kolmekymmentä ruplaa hän keräsi kotoa kokoon: eukko antoi hänelle rahansa, jotka oli säästänyt hautajaismenoihin, ja miniäkin antoi viimeiset kolikkonsa.
Jefim Tarasytš jätti poikansa huostaan kaikki talon asiat; hän neuvoi tälle mistä ja miten paljon heinää oli niitettävä, mihin lantaa oli ajettava ja kuinka uusi rakennus oli saatava katon alle. Hän huolehti kaikesta, ei unohtanut pienintäkään seikkaa. Mutta Jelisei käski vaimoaan vain erottamaan nuoren yhdyskunnan myydyistä mehiläispöntöistä ja luovuttamaan ne rehellisesti ostajalle; kotiaskareista hän ei puhunut ollenkaan mitään: kukin asia neuvoisi kyllä itse, miten siinä oli tehtävä. »Teillä on nyt isännyys, hoitakaa asianne parhaanne mukaan.»
Miehet laittautuivat matkaan. Kotiväki leipoi heille evääksi lehikäisiä, ompeli heille matkareput, leikkasi jalkarievut. Miehet panivat uudet kengät jalkaan ja ottivat vielä virsut varalta ja alkoivat taivaltaa. Omaiset saattoivat heitä kylän laitaan, sanoivat siellä jäähyväiset, ja pyhiinvaeltajat lähtivät taipaleelle.
Jelisei lähti matkalle iloisin mielin; tuskin oli kylä häipynyt näkyvistä, kun hän jo unohti kaikki kotoiset huolensa. Hän ajatteli vain, miten säilyisi koko ajan hyvä sopu matkakumppanin kanssa, miten hän voisi aina puhua sävyisästi, kuinka rakkaudessa ja sovussa saavuttaisiin matkan päähän ja samoin takaisin kotiin. Hän kuiskaili kulkiessaan rukouksia ja luki ulkoa kohtia pyhimystaruista, mitkä sattuivat muistumaan mieleen. Kun hän matkalla tahi jossakin majatalossa joutui yhteen muiden kanssa, koetti hän olla oikein ystävällinen ja puhua hurskaasti. Hän tunsi taivaltaessaan pelkkää hiljaista iloa. Eräässä asiassa hän ei kuitenkaan onnistunut: hän aikoi lopettaa nuuskaamisen ja oli sentähden jättänyt nuuskarasian kotiin; mutta hänen oli hyvin vaikea olla ilman sitä. Matkalla hänelle lahjoitettiin uusi nuuskarasia; hän jättäytyi silloin tällöin toveristaan jälkeen, jottei johdattaisi tätä kiusaukseen, ja otti hyppysellisen.
Myöskin Tarasytš käyttäytyi matkalla nuhteettomasti ja miehen lailla; hän oli kaikessa säädyllinen eikä puhunut turhia. Mutta hänen mielensä ei ollut kevyt. Hän ei voinut irroittaa ajatuksiaan kotiasioista. Oliko hän muistanut mainita pojalleen kaikesta ja mahtoikohan poika tehdä kaikki oikein ja käskyn mukaan? Nähdessään matkalla perunoita istutettavan tahi lantaa ajettavan ajatteli hän, tekeeköhän poika kaiken niinkuin hän neuvoi. Kunpa olisi voinut palata näyttämään kaikkea ja itse tekemään.
III
Miehet olivat jo olleet viisi viikkoa matkalla; kotoa otetut uudet virsut olivat he jo kuluttaneet loppuun ja oli täytynyt ostaa uudet. He olivat tulleet vähävenäläismaille. Niin kauan kuin he olivat olleet lähellä kotipaikkaa, oli heidän täytynyt maksaa yösijasta ja ruuasta; vähävenäläiset kestitsivät heitä ilmaiseksi ja pitivät kilvan pyhiinvaeltajia luonaan vierainaan. He tarjosivat yösijan, antoivat ruokaa eivätkä tahtoneet mitään maksua; he antoivat vielä leipää, jopa pannukakkujakin matkaevääksi. Niin saatiin kuljetuksi noin seitsemänsataa virstaa, mutta sitten vaeltajat joutuivat paikkakunnalle, jossa oli ollut katovuosi. Täälläkin annettiin heille yösija maksutta, mutta mitään syötävää ei annettu. Väliin ei rahallakaan voinut saada leipää. Heille kerrottiin, ettei mikään ollut kasvanut viime vuonna. Rikkaat talonpojat olivat huutavassa hukassa ja heidän oli täytynyt myydä kaikki, vähemmän varakkaat olivat joutuneet puille paljaille, ja köyhät olivat joko siirtyneet muualle kerjäämään tahi koettivat jotenkin tulla toimeen kotona. Talvella he olivat syöneet akanoita ja saviheiniä.
Vanhukset olivat kerran yötä eräässä kauppalassa, ostivat sieltä itselleen viisitoista naulaa leipää ja läksivät jatkamaan matkaa ennen auringonnousua ehtiäkseen kulkea aamuviileässä mahdollisimman pitkän matkan. Astuttuaan noin kymmenen virstaa he tulivat purolle. He pysähtyivät lepäämään, ammensivat vettä kuppeihinsa, liottivat niissä leipää, syödä nutustivat ja vaihtoivat jalkariepuja. He istuivat sitten vielä hetken täysin levätäkseen. Jelisei otti esiin nuuskaa. Nähdessään sen Jefim Tarasytš pudisti päätään ja sanoi moittivasti:— Miksi et heitä pois tuota roskaa?