Hän yritti nousta, mutta silloin oli jo kaksi ilkeältä löyhkäävää tataria hänen kimpussaan vääntäen hänen käsiään selän taakse. — Hän riuhtaisi itsensä irti, mutta kohta hyökkäsi kolme muuta hevosen selästä hänen niskaansa ja alkoi pyssynperällä mätkiä häntä päähän. Maailma musteni silmissä, ja hän alkoi hoiperrella. Tatarit kävivät häneen käsiksi, ottivat satulavyöt, sitoivat hänen kätensä selän taa ja raastoivat hänet satulaan. Hatun he heittivät menemään, saappaat kiskoivat jalasta, kopeloivat koko ruumiin, rahat ja kellon veivät ja vaatteet repivät riekaleiksi. Žilin vilkaisi hevoseensa. Se poloinen sätkytteli jalkojansa paikallaan, mihin se oli kyljelleen kaatunut, eikä päässyt jaloilleen; päässä ammotti suuri reikä, josta vuotava tumma veri tahrasi leveältä pölyisen maan.
Muuan tatari meni hevosen luo irroittaakseen satulan. Eläinraukka yhä potki, — mies tempasi tikarinsa ja viilsi siltä kaulan poikki. Kuului kurkusta tulevaa pihinää, ruumiin läpi kävi heikko värinä, ja henki oli poissa.
Tatarit ottivat satulan ja valjaat. Punapartainen tatari keikahti hevosensa selkään, ja toiset nostivat Žilinin hänen taakseen satulaan; ja jotta hän ei pääsisi putoamaan, köyttivät he hänet hihnalla kiinni tatarin vyöhön ja lähtivät viemään vuorille.
Žilin istua kyykötti tatarin takana, hänen ruumiinsa heilahteli ja kasvot töksähtivät vasten tatarin löyhkäävää selkää. Muuta ei hän nähnytkään edessään kuin tatarin leveät hartiat, suonikkaan kaulan ja lakin alta lyhyeksi kerityn sinertävän niskan. Žilinin pää oli lyöty puhki; verta oli hyytynyt hänen ohimoilleen. Siinä hevosen selässä ei päässyt parempaan asentoon eikä voinut verta pyyhkiä. Kädet olivat kiskotut niin taakse, että olkaniveliä pakotti.
He ratsastivat kauan vuorelta vuorelle, kahlasivat erään virran yli ja tulivat vihdoin tielle, joka vei pitkin notkelmaa.
Žilin koetti painaa mieleensä tien, jota kuljettiin, — mutta silmille oli liimautunut verta, eikä hän voinut edes kääntyäkään.
Alkoi jo hämärtää. Kahlattiin vielä erään vähäisen joen poikki, alettiin nousta kivistä vuoren rinnettä. Tuoksahti savulta, ja jostakin kuului koirien haukuntaa.
He olivat saapuneet tatarilaiskylään. Tatarit hyppäsivät satuloistaan; kylän lapsia kokoontui kohta aika liuta ympärille; nämä tunkeutuivat Žilinin luo, älisivät, ilakoivat ja alkoivat heitellä häntä kivillä..
Tatari hätisti lapset pois, nosti Žilinin satulasta ja huusi renkiään. Pihalle tuli nogaijilainen, jolla oli hyvin ulkonevat poskipäät ja yllään vain paita, sekin rikkinäinen, niin että rinta paistoi paljaana. Isäntä lähetti hänet jonnekin. Hetken kuluttua palasi renki takaisin tuoden jalkapuut: kaksi rautarenkailla yhteensidottua tammipölkkyä, toisessa renkaassa lukko.
Zilinin kädet päästettiin vapaiksi. Jalkapuut tungettiin hänen sääriinsä ja hänet vietiin vajaan, työnnettiin sinne ja ovi lyötiin kiinni. Žilin kaatui lautakasalle. Siinä pimeässä hän haparoi käsillään koettaakseen mikä paikka oli pehmein ja heittäytyi nukkumaan.