Vihdoinkin ymmärsi mustaverinen mies, nauraa hohotti ja huusi tupaan jollekin:— Dina!
Pihan poikki juoksi iältään kolmentoista tienoissa oleva tyttönen — hintelä, kasvoiltaan tummaa miestä muistuttava, arvatenkin hänen tyttärensä. Tytönkin silmät olivat mustat ja säkenöivät ja piirteet sievät. Hänellä oli yllään leveähihainen paidantapainen väljä sininen mekko. Pääntietä, helmoja ja hihansuita koristi nauha. Leveät housut ja kengät oli jalassa ja näiden kenkien päällä toiset, korkeakantaiset päällyskengät. Kaulassa riippui venäläisistä puoliruplasista tehty helminauha. Päähinettä ei hänellä ollut; musta tukka oli palmikolla ja siihen oli kiinnitetty joukko helyjä ja hopeainen ruplan raha.
Isä käski häntä jonnekin, ja tyttönen juoksi pois, palaten heti takaisin peltiruukku mukanaan. Hän ojensi juoma-astian vieraalle ja laskeutui kyykkysilleen, niin että olkapäät painuivat polvia alemmaksi. Siinä silmät selällään hän töllisteli Žiliniä tämän ahmiessa vettä, — aivan kuin olisi nähnyt edessään ihmeellisen petoeläimen.
Žilin ojensi tyhjän ruukun takaisin tytölle, joka lennähti menemään kuin villi vuorikauris. Isäkin naurahti, kutsui häntä takaisin ja lähetti uudelleen jonnekin. Tyttö otti ruukun, juoksi pois ja palasi heti kohta takaisin tuoden pyöreällä lautatarjottimella kappaleen hiivaleipää; hän istui jälleen kyykkysillään eikä hellittänyt katsettaan Žilinistä.
Tatarit poistuivat ja sulkivat oven jälleen.
Hetkisen kuluttua tuli nogaijilaisrenki Žilinin luo ja sanoi:— Hei, isäntä, hei!
Ei hänkään osannut venäjää. Žilin ymmärsi kuitenkin, että hänen oli lähdettävä johonkin.
Žilin lähti kulkea kompuroimaan jalkapuissa; oli vaikea liikkua, puut kiersivät jalkaa sivulle. Edellä kulki nogaijilainen. Saavuttiin tatarilaiskylään, jossa näkyi kymmenkunta taloa ja pieni muhamettilaiskappeli. Erään majan edessä seisoi kolme satuloitua hevosta, joita poikaset pitelivät suitsista kiinni. Tästä talosta lennähti esiin mustaverinen tatari ja viittasi Žiliniä luokseen. Hän solkkasi yhä nauraen outoa kieltään ja kääntyi takaisin tupaan. Žilin astui perästä. Pirtti oli siisti, valkeat saviseinät hohtivat. Etuseinälle oli asetettu kirjavia höyhenpatjoja, joiden kummallakin puolella riippui kallisarvoisia ryijyjä, niihin oli kiinnitetty pyssyjä, pistooleja ja tšerkessiläismiekkoja — kaikki hopeaisia. Toisella seinällä oli permannon tasalla pieni uuni. Savilattia oli puhdas ja sileä kuin riihen permanto, ja etunurkka oli huovan ja sen päälle pantujen mattojen peitossa; matoilla oli vielä pehmeitä höyhentyynyjä. Koko seurue, musta- ja punapartainen tatari sekä kolme muuta, istui matoilla paljaat matalat kengät jalassa. Selkänojana oli kullakin höyhentyyny ja heillä oli edessään pyöreällä puulautasella hirssiohukaisia ja voisulaa sekä tuopissa tatarilais-olutta, buzaa. He söivät ohukaisia paljain sormin niin että rasva tippui näpeistä.
Musta mies hypähti seisoalleen ja käski asettaa Žilinin istumaan syrjempään semmoiselle kohdalle lattiaa, missä ei ollut mattoa; sitten hän siirtyi takaisin matolle ja kestitsi vieraitaan ohukaisilla ja oluella. Renki vei Žilinin istumaan savipermannolle ja heitti sitten päällimmäiset kengät jaloistaan ovensuuhun ja istuutui huopapeitteelle lähelle isäntiä. Hän istui siinä ja vesissä suin katseli näiden syöntiä.
Tatarien syödessä ohukaisia astui sisään tatarilasvaimo, yllään samantapainen mekko kuin tytölläkin. Housut oli hänelläkin jalassa ja pää liinaan käärittynä. Hän vei pois ruuan tähteet ja ojensi sitten pesuastian ja ohutkaulaisen vesiruukun miehille. Pestyään kätensä tatarit panivat ne ristiin, heittäytyivät polvilleen, ja kaikkiin ilmansuuntiin hoilottaen lukivat rukouksensa. Tämän jälkeen he alkoivat keskustella omalla kielellään. Sitten yksi vieraista kääntyi Žilinin puoleen ja puhui venäjäksi: