— Sinut otti vangiksi Kazi-Muhamed, — hän selitti osoittaen punapartaista tataria. — Hän sinut on antanut Abdul-Muratille, — hän osoitti nyt mustaa miestä. — Abdul-Murat on nyt isäntäsi.
Žilin ei virka tähän sanaakaan. Abdul-Murat alkaa nyt puhua polittaa ja nauraa hohottaen, hän viittoo Žilinille ja hokee: »Soldat urus! Karašoo urus!»
Tulkki selitti: »Hän käskee sinua kirjoittamaan kotiisi ja lunnaita pyytämään. Heti kun rahat lähettävät, päästää hän sinut vapaaksi.»
Žilin mietti hetkisen ja virkkoi:
— No, paljonko hän sitten vaatii lunnaita?
Tatarit vaihtoivat jonkin sanan, ja tulkki vastasi:
— Kolmetuhatta ruplaa.
— Ei, sanoi siihen Žilin, — sitä en voi hankkia.
Abdul hypähti jälleen pystyyn, huitoi käsiään ja puhui jotakin Žilinille — aivan kuin tämän olisi täytynyt ymmärtää. Tulkki selitti venäjäksi: — Paljonko sitten lupaat? Žilin mietti hetkisen ja vastasi:— Viisisataa. Tatarit alkoivat puhua vilkkaasti, kaikki yhtaikaa. Abdul kirkui punaparralle, niin että sylki pärskyi suusta.
Mutta tämä vain rypisteli kulmiaan ja naksutteli kieltään.