Punapartainen tatari ei sietänyt Žiliniä. Heti kun hän vain sattui tämän näkemään, synkistyivät miehen kasvot ja hän kääntyi poispäin tai alkoi ärhennellä. Olipa täällä vielä eräs ukkokin, hän ei tosin asunut itse kylässä, vaan tuli aina jostakin vuoren juurelta. Žilin näki hänet vain silloin, kun hän kulki talon ohi moskeijaan Allahia kumartamaan. Tämä oli lyhyt mies, lakin ympäri oli kierretty valkea liina, suipoksi leikattu parta ja viikset olivat valkeat kuin untuva. Kasvot olivat ryppyjä täynnä ja tiilenpunaiset. Nenä oli käyrä kuin haukan nokka, harmaat silmät kiiluivat ilkeästi ja hampaattomasta suusta törrötti vain kaksi torahammasta. Turbaani päässään hän mennä köpitteli sauvaansa nojaten ja tähyili ympärilleen kuin susi. Huomatessaan Žilinin hän murahti ja kääntyi pois.
Kerran Žilin lähti vuoren juurelle katselemaan ukon asuntoa. Hän kulki polkua pitkin jonkin matkaa ja näki kiviaidan ympäröimän puutarhapahasen; aidan takana kasvoi kirsikka- ja persikkapuita ja vähän etempänä oli pieni, tasakattoinen hökkeli. Hän astui lähemmäksi, näki oljista punottuja mehiläispönttöjä vierekkäin; mehiläiset lentelivät suristen niiden ympärillä. Ukko oli polvillaan maassa, hääräillen mehiläispesän ääressä. Žilin nousi siitä hiukan ylemmäs katsomaan ja sattui kolistamaan jalkapuitaan. Ukko vilkaisi taakseen, älähti, vetäisi vyöltä pistoolin ja laukaisi Žiliniä kohden. Tämä ehti töintuskin painautua kiven taakse suojaan.
Ukko tuli kantelemaan isännälle. Tämä kutsui Žilinin luokseen ja naurussa suin kysyi:
— Mitä sinulla oli tekemistä ukon luona?
— Kävinpähän vain katsomassa, miten ukko siellä elelee. En minä hänelle mitään pahaa tehnyt.
Isäntä kertoi ukolle Žilinin vastauksen.
Mutta äijä oli vain kiukuissaan, murisi jotakin torahampaat törröllä ja pui nyrkkiä Žilinille.
Kaikkea Žilin ei ymmärtänyt, sen hän kuitenkin tajusi, että ukko käski isäntää tappamaan venäläiset eikä pitämään heitä talossaan. Lopulta ukko lähti kotiinsa.
Žilin alkoi kysellä isännältä lähemmin ukosta, mikä hän oikein oli.
Isäntä selitti:
— Siinä vasta mies oli! Ei olekaan hänen veroistaan džigittiä näillä mailla, monta venäläistä on ottanut hengiltä ja rikas oli aikoinaan. Kolme eukkoa on ukolla ollut ja kahdeksan poikaa. Kylässä asuivat kaikki yhdessä. Saapuivat sitten venäläiset, hävittivät kylän ja tappoivat seitsemän poikaa. Yksi poika vain jäi henkiin ja antautui venäläisille. Ukko matkusti perästä ja heittäytyi itsekin venäläisten armoille. Eleli heidän parissaan kolmisen kuukautta, löysi sieltä poikansa, surmasi hänet omin käsin ja sitten pakeni. Sen päivän jälkeen ei ole enää sotaa käynyt, vaan Mekkaan matkusti Allahia rukoilemaan. Siksi nyt turbaania kantaa. Mekassa käynyttä sanotaan Hadziksi, ja sellaisilla on turbaani päässä. Ukko ei suosi teikäläisiä. Käskee tappamaan sinut, mutta minun ei käy sitä tekeminen, kun olen maksanut sinusta rahat. Pidän sinusta, Ivan, en hennoisi tappaa, en edes luotani laskea, ellen olisi antanut sanaani. — Isäntä nauraa virnisteli virkkaessaan venäjäksi: »Sinu, Ivan, hyvä, minu, Abdul, hyvä.»