Tataritkin tunkeutuivat pensaikkoon — vieraita näkyivät olevan. Pakolaiset otettiin kiinni, pantiin köysiin, kiskottiin satulaan ja toimitettiin matkaan.
Kun he olivat ratsastaneet kolmisen virstaa, tuli Abdul isäntä vastaan kahden muun tatarin seuraamana. Tulijat puhuivat jonkin sanan, siirsivät karkurit omien hevosten selkään ja lähtivät viemään takaisin kylään.
Abdulin suu ei vetäytynyt nauruun eikä hän virkkanut heille sanaakaan koko matkalla.
Päivän koittaessa tultiin perille auliin, ja karkurit jätettiin pihalle istumaan. Heidän ympärilleen kokoontui heti lapsilauma, joka kirkuen heitti heitä kivillä ja huitoi raipoilla.
Tatarit kokoontuivat piiriin pihalle; heidän joukossaan oli vuorenjuurella asuva ukkokin. He alkoivat puhella. Žilin kuuli, että puhe koski heitä ja että pohdittiin mitä vangeille oli tehtävä. Toiset neuvoivat lähettämään heidät kauemmaksi vuorille, ukko taas kehoitti tappamaan. Mutta Abdul ei suostunut:— Minä olen maksanut heistä rahat ja tahdon saada lunnaat! Ukko vain vakuutteli: — Eivät maksa kopeekkaakaan, tuhoa vain tekevät. Synti on ruokkia venäläistä. Parasta on tappaa — sillä pääset!
He hajaantuivat. Isäntä astui Žilinin luo ja alkoi puhella hänelle:
— Ellei teidän lunnaitanne parin viikon päästä lähetetä, pehmitän nahkanne piiskalla. Mutta jos vielä kerran karkaamaan rupeat, tapan sinut kuin koiran. Kirjoita kirje ja tee se kunnollisesti.
Vangeille tuotiin paperia, ja he kirjoittivat. Heidät kytkettiin jalkapuuhun ja laahattiin moskeijan taakse, missä heidät heitettiin viiden arssinan syvyiseen kuoppaan.
VI
Heidän elämänsä oli nyt niin tukalaa kuin suinkin. Jalkapuista ei päästetty eikä heitä laskettu ollenkaan raittiiseen ilmaan jaloittelemaan. Heille heitettiin kuoppaan kuin koirille melkein paistamatonta taikinaa ja tuotiin ruukussa vettä. Kuopassa oli raskas, kostea, löyhkäävä ilma; Kostylin tuli ihan sairaaksi, rupesi pöhöttymään koko mies, ja ruumista alkoi kovasti särkeä; hän milloin voihki, milloin taas yritti nukkua. Žilininkin mieli oli ihan lamassa; asiat olivat nyt huonolla kannalla. Eikä hän keksinyt keinoa, millä olisi täältä selvin nyt. Hän ryhtyi kuopimaan reikää, mutta ei tiennyt minne mullan heittäisi. Isäntä huomasi sen ja uhkasi tappaa.