Ben-Hurilla oli kaksi, jopa kolmekin vaihtovuoroa, mutta hän ei saanut unta. Kolme vuotta yhtäläistä yön pimeyttä, ja nyt viimeinkin yksi valonsäde! Tuul'ajolla, hukassa, ja viimeinkin maan vilahdus! Sellaisina hetkinä uni pakenee silmiä. Toivo viihtyy tulevaisuudessa; nykyinen ja kulunut aika vain palvelevat sitä yllyttäjinä, tarjoten kiehtovia näkökuvia. Tribunin suosiosta lentoon päästen se kantoi häntä rajattoman kauas. Hän näki olevansa jo pelastettu kurjuudestaan, päässeensä takaisin kotiinsa, pitävänsä äitiään ja sisartansa sylissään. Ne ajatukset tekivät hänet onnellisemmaksi, kuin hän koskaan oli tuntenut olevansa. Että häntä ikäänkuin siivillä vietiin hirvittävää taistelua kohti, se tosiasia ei sinä hetkenä mahtunut hänen ajatuksiinsa. Hänen sydämmessään ei nyt ollut vähintäkään sijaa kostolle, siksi suuri oli hänen ilonsa. Messala, Gratus, Rooma ja kaikki niihin liittyvät katkerat muistot tuntuivat hänestä loppuun kärsityiltä tuskilta, maan myrkyllisiltä höyryiltä, joiden yläpuolella hän liiteli, kaukana ja turvattuna loistavain tähtien valtakunnassa.
Synkkä pimeys vielä peitti veden pintaa ennen päivän valkenemista ja kaikki oli Astraeassa hyvässä kunnossa, kun muuan mies, astuen alas etukannelta, riensi Arriuksen luo ja herätti hänet.
Tribuni hypähti ylös, puki yllensä kypärän, miekan ja kilven ja meni sotamiesten päällikön luo.
"Rosvot ovat tuota pikaa edessämme. Ylös ja olkaa valmiit!" hän sanoi ja nousi ylös portaita levollisena ja luottavasti, niin että olisipa kenen hyvänsä tehnyt mieli sanoa: "Mikä onnen suosikki! Apicius on toimittanut hänelle pidot."
V LUKU.
Meritaistelu.
Joka mies, itse laivakin heräsi. Upseerit asettuivat paikoillensa. Merisotamiehet tempasivat aseensa ja marssivat ulos, kaikin puolin legionalaisten kaltaisina. Jousikimput ja koko sylilliset heittokeihäitä siirrettiin kannelle. Keskiportailla pidettiin öljyastioita ja tulipalloja valmiina käytettäväksi. Varalyhdyt sytytettiin ja vesiastiat täytettiin. Lepovuorolla olevat soutumiehet koottiin vartioituina hortatorin ympärille. Ben-Hur oli hyväksi onneksi niiden joukossa. Päänsä päältä hän kuuli viime valmistusten hiljaista tohinaa, mitenkä merimiehet käärivät purjetta, levittivät verkkoja, irroittivat sotakoneet köysistään ja ripustivat härännahkaisia suojuksia ulkopuolelle pitkin sivuja. Tuota pikaa oli taas kaikki jälleen ihan hiljaista kalerissa; rauha vallitsi, täynnä epämääräistä uhkaa ja odotusta, joka sanoiksi puettuna merkitsee: "kaikki valmis!"
Etukannelta annetusta merkistä, jonka alaupseeri ilmoitti hortatorille, pysähtyivät yht'aikaa kaikki airot.
Mitä se merkitsi?
Soutupaikkoihinsa kiinni lukituista orjista ei kukaan edes kysynyt sitä itsekseen. Heillä ei ollut mitään syytä siihen, ei isänmaallisuutta, ei kunnianhimoa eikä velvollisuudentunnetta. Ehkäpä tylsinkin heistä ajatteli, mitä kaikkea saattoi tapahtua, siltä kuitenkaan uskaltamatta toivoa mitään kohtalon parannusta. Voitto saattoi vain vielä lujemmin kiinnittää hänen kahleensa; laivan turmio taas oli hänenkin loppunsa: jos se upposi tai syttyi tuleen, niin siihen kohtaloon hänkin oli joutunut.