He saapuivat kohta metsän laidasta kedolle, johon kilparata oli laitettu tavalliseen kokoon ja muotoon. Rata oli pehmeää maata, joka oli poljettu kovaksi ja kasteltu; se oli molemmin puolin aidattu nuorilla, jotka olivat löyhästi kiinnitetyt maahan pistettyihin heittokeihäihin. Katsojain mukavuudeksi ja niille, jotka ottivat kilpailuun osaa likeisemmälläkin tavalla kuin paljaalla katselemisella, oli koko joukko telttakatoksia, joiden alle oli rakennettu pengermittäin kohoavia penkkejä. Tulijat kävivät istumaan erään katoksen alle.
Ben-Hur luki vaunut niiden mennessä ohitse. Niitä oli yhdeksän.
"Toivotan heille onnea", hän sanoi hyvänluontoisesti. "Luulinpa, että täällä idässä tyydyttäisiin kahteen hevoseen, mutta nyt näenkin, että ollaan kunnianhimoiset ja käytetään aivan kuninkaallisesti neljää. Saadaanpahan nähdä, miten onnistuu."
Kahdeksan nelivaljakkoa kulki ohitse, muutamat hiljaa juosten, toiset täyttä vauhtia, kaikki erinomaisen hyvin ohjattuina. Yhdeksäs nelivaljakko tuli laukkaamalla. Ben-Hur huudahti ihmetyksestä.
"Minä olen ollut keisarin tallissa, Malluk, mutta, isämme Abrahamin siunatun muiston nimessä, en ole koskaan vielä nähnyt noiden vertaisia!"
Nämä viimeiset juoksijat suhahtivat ohitse hänen puhuessaan. Yht'äkkiä nelivaljakko joutui epäjärjestykseen. Katsojain joukosta kuului kimakka huuto. Ben-Hur kääntyi sinne päin ja huomasi ukon, joka oli puoleksi noussut paikaltaan, nyrkit ilmassa, silmät hurjasti säkenöivinä ja pitkä parta kiihkosta vapisevana. Muutamat lähinnä istujat alkoivat nauraa.
"Pitäisipä noiden ainakin kunnioittaa hänen hopeapartaansa. Kuka hän on?" Ben-Hur kysyi.
"Mahtava mies aavikoilta, jostakin Moabin toiselta puolen. Hänellä on koko laumat kameleja ja hevosia, joiden sanotaan suorassa linjassa polveutuvan ensimmäisen Faraon juoksijasta. Sheikki Ilderim on hänen nimensä ja arvonsa", vastasi Malluk.
Ajaja koetti tällä välin rauhoittaa nelivaljakkoa, mutta turhaan.
Jokainen turha koetus suututti sheikkiä yhä enemmän.
"Abbadon hänet vieköön!" huusi patriarkka kimakasti. "Juoskaa, lentäkää! kuuletteko, lapseni?" Tämä kysymys oli nähtävästi lausuttu hänen seuralaisilleen ja heimolaisilleen. "Kuuletteko? Ne ovat aavikon lapsia, kuten te itsekin. Pysäyttäkää, rientäkää!"