"Minkälaiseksi se valtakunta on tuleva?"
Meille "lapsi" itse on ilmoittanut sen salaisuuden, mutta Ben-Hur voi nojata ainoastaan Baltasarin sanoihin: "Maan päällä, vaan ei tästä maailmasta — ei ihmisiä, vaan heidän sielujansa varten — kuitenkin sanomattoman ihana valtakunta."
Voidaanko ihmetellä, että onneton nuori mies piti näitä sanoja arvoituksena?
"Siinä ei ihmiskädellä ole mitään tekemistä", hän sanoi itsekseen toivottomuuden vallassa. "Sellainen valtakunta ei tarvitse ihmisiä. Täytyy ensin muodostella maa ja panna uudet perustukset hallitukselle, jotain täytyy tulla aseiden ja raa'an voiman sijaan. Mutta mitä?"
Vielä kerran, hyvä lukija, sanomme: mikä nyt on meille selvänä, se oli silloin tajumatonta Ben-Hurille. Se voima, joka rakkaudessa on, oli vielä tietämätön ihmiskunnalle; vielä vähemmin kukaan oli julkisesti lausunut, että hallitseville ja hallituille, rauhaa ja järjestystä varten, rakkaus on suurempi ja mahtavampi kuin voima.
Ben-Hurin tätä mietiskellessä laskeutui käsi hänen olkapäällensä.
"Tahtoisin puhua sinulle vain pari sanaa, Arriuksen poika", sanoi Ilderim seisoen hänen vieressänsä, "ainoastaan pari sanaa, sillä minun täytyy pian palata, koska ilta on jo kulunut pitkälle."
"Toivotan sinulle tervetuloa, sheikki!"
"Mitä tuohon äsken kuulemaasi tulee", jatkoi Ilderim, "niin usko kaikki, paitsi mitä puhuttiin valtakunnasta, jonka lapsi on perustava tullessaan. Tyydy siinä kohdassa antiokialaisen Simonideen lausuntoon, — sen kunnon miehen kanssa minä joskus teen sinut tutuksi. Egyptiläinen kertoo sinulle uniansa, jotka ovat liian korkeat ja ylevät tänne maan päälle. Simonides on viisaampi. Hän sinulle osoittaa ennustukset ja näyttää, missä kirjassa ja millä sivulla ne ovat, niin että sinun täytyy tunnustaa, että lapsi totisesti on tuleva juutalaisten kuninkaaksi; niin, Jumalan kunnian kautta, kuninkaaksi kuin Herodes, paremmaksi vain ja paljon etevämmäksi. Ja silloin, usko minua, saamme maistaa koston suloisuutta. Nyt olen sanonut ajatukseni. Rauha olkoon kanssasi!"
"Vielä yksi sana, sheikki!"