Tunti kului, eikä Pilatus viitsinyt antaa mitään vastausta, jonka tähden rabbinit ja ihmisjoukko pysyivät yhä paikoillaan. Tuli puolipäivä ja sadettakin, mutta se ei mitään vaikuttanut, väkijoukko yhä lisäytyi ja tuli meluisemmaksi, mielet yhä kiivastuivat. "Tule ulos, tule ulos!" kajahteli melkein lakkaamatta. Ben-Hur ja hänen galilealaiset ystävänsä pysyivät koko ajan yhdessä. Hän toivoi tuossa roomalaisessa ylpeyden voittavan viekkauden, joten loppukohtaus ei enää voinut olla kaukana. Pilatus odotteli ainoastaan jotakin tekosyytä ryhtyäkseen väkivaltaan.
Viimein alkoi melu. Kuului iskuja sekä suuttumuksen ja tuskan huutoja. Rabbinit kalpenivat ja katselivat peloissaan ympärilleen. Taempaa tunkeutui ihmisiä esiin; jotka olivat ahdingossa, koettivat puolestaan päästä pois. Sekamelska oli hirvittävä. Tuhansia ääniä kuului kysyvän, mitä oli tekeillä, mutta ei kukaan osannut tai ei tahtonut vastata.
Ben-Hur pysyi levollisena.
"Etkö näe, mitä siellä melutaan?" hän kysyi lähimmältä kumppaniltansa.
"En."
"Minä nostan sinut ylös." Samalla hän tarttui miehen vyötäisiin ja nosti hänet ylös ilmaan. "Mitä nyt näet?"
"Muutamia nuijamiehiä, jotka lyödä paukuttelevat kansaa. Ne ovat juutalaisessa puvussa."
"Ketähän ne ovat?"
"Roomalaisia, niin totta kuin Herra elää, vaikka juutalaisiksi pukeutuneina! He heiluttelevat nuijiansa kuin varstoja riihessä. Juuri nyt syöksyi harmaapäinen rabbini maahan. Ne vain eivät kunnioita mitään."
Ben-Hur laski miehen maahan.