Mutta Osiris, jonka keksintökyky oli loppunut, pysyi vaiti.
"Pitääkö minun auttaa häntä?" Isis kysyi.
Osiris oli liian ylpeä vastaamaan mitään.
Isis otti kutomuksestaan viimeisen silmän, kätki sen välkkyvään rullaan ja heitti ulos avaruuteen, niin että se putosi ihan miehen viereen. Mies kuullessaan vierestänsä jotakin putoamisääntä katsahti ylös, ja kas, siinä nainen, ensimmäinen, seisoi hänen edessään valmiina auttamaan häntä. Vaimo ojensi hänelle kätensä; mies tarttui siihen ja nousi ylös. Siitä ajasta asti hän ei enää ollut onneton, vaan nautti häiritsemätöntä onnea.
"Sellainen on, Hurin poika, tarina kauneuden synnystä, kuten sitä kerrotaan Niilin rannoilla."
Iras vaikeni.
"Kaunis ja hyvin sepitetty satu", Ben-Hur vastasi, "mutta se ei ole täydellinen. Mitä Osiris sitte teki?"
"Hän kutsui puolisonsa takaisin aurinkoon, jossa he sitte elivät sovussa, toinen auttaen toistaan."
"Ja minunko pitäisi tehdä kuten ensimmäinen mies?"
Ben-Hur siirsi käden, joka lepäsi hänen kaulallaan, huulillensa. "Rakas — rakas —" hän kuiskasi, ja hänen päänsä painui hiljaa tytön syliin.