Sill'aikaa kuin nämä kolme katsojaa eri tavalla käsittivät miehen ilmestyksen, istui toinen mies yksinään kivellä joen rannalla, nähtävästi vaipuneena ajattelemaan saarnaa, jonka oli kuullut. Nyt hän nousi ja astui hitaasti nasiria kohti. He olivat nyt vain parinkymmenen askeleen päässä toisistansa. Nasiri pysähtyi ja pyyhkien hiukset silmiltään katseli tarkasti vastaan-tulijaansa. Sitte hän nosti kätensä merkiksi ihmisille, joita vielä oli lähellä, ja he pysähtyivät odottamaan, mitä oli tuleva. Nasiri nosti hitaasti sauvansa ja osoitti toista miestä.
Kaikki kääntyivät nyt katsomaan häneen, myöskin Baltasar ja Ben-Hur.
Mies tuli hitaasti heitä kohti; hänen vartalonsa oli keskinkertaista pitempi, solakka ja kaunistekoinen. Hänen käytöksensä oli levollinen ja vakava kuten miehen, joka on paljon ajatellut vakavia asioita; se soveltui myöskin varsin hyvin hänen pukuunsa, joka oli kudottu, hihallinen alushame, ulottuva alas keträksiin asti, ja sen päällä tavallinen päällysvaate, talit. Vasemmalla käsivarrellaan hän kantoi pääliinaa, jonka punainen otsanauha irrallaan riippui sivulla. Paitsi sitä otsanauhaa ja kaitaa sinistä ompelusta päällysvaatteessa oli hänen pukunsa kokonaan valkoisesta liinakankaasta, jonka kuitenkin maantien pöly oli muuttanut kellertäväksi. Siniset tupsut, jollaisia rabbinit lain mukaan käyttivät, olivat myöskin poikkeuksena. Sandaalit olivat hyvin yksinkertaiset. Hänellä ei ollut sauvaa, ei laukkua eikä vyötä.
Näihin ulkonaisiin seikkoihin ihmiset ainoastaan katsahtivat, ne unhottuivat miehen päätä ja kasvoja nähdessä. Varsinkin kasvot tosiaan vaikuttivat niin lumoavasti, että katsojat niihin kokonaan kiintyivät.
Pitkä, vähän kähärä tukka peitottomassa päässä oli jaettu keskeltä kahtaanne ja väriltään kastanjan ruskea, hiukan vivahtava punakellervään niistä paikoin, joita auringon säteet olivat enimmin paahtaneet. Leveän otsan alla loistivat suuret, tummansiniset silmät, jotka pitkistä ripsistä saivat sellaisen lempeän näön, kuin välistä kyllä on lapsilla, mutta harvoin miehillä. Kaunismuotoiset kulmakarvat kaareutuivat silmien päällä. Muista kasvojen piirteistä oli katsojan vaikea päättää, kuuluivatko ne kreikkalaiseen vaiko juutalaiseen rotuun. Suun ja sieramien pehmoisuus oli juutalaismuodon omituisuuksia, ja jos lisäksi otetaan huomioon silmäin lempeys, ihon kalpeus, tukan pehmoisuus, jopa parrankin, joka aaltoilevana riippui ryntäillä, niin sotilas tavatessaan olisi nauranut häntä, nainen ensi silmäyksellä ruvennut luottamaan häneen ja lapsi nopeasta vaistosta heti ojentanut viattomassa luottamuksessa hänelle kätensä. Kukaan ei sentään voinut eittää, että hän oli kaunis.
Kasvot olivat omituisen viehättävät; tarkemmin katsoessa näkyi niistä loistavan yht'aikaa ymmärrystä, rakkautta, sääliä ja surua. Helppohan on ajatella, että ne osoittivat viatonta sielua, joka oli tuomittu käsittämään ja säälimään niiden ääretöntä syntisyyttä, joiden seassa hän oleskeli. Mutta samalla ei kukaan, joka oikein katseli niitä kasvoja, voinut edes ajatella hänessä olevan mitään personallista heikkoutta, ainakaan ei kukaan, joka tiesi, että mainitut ominaisuudet: rakkaus, suru ja sääli, johtuvat paljon enemmin kärsimyksien kestämiskyvyn tiedosta kuin voimasta. Niin on ollut martyreillä ja tuhansilla muilla pyhäin kertomusten henkilöillä.
Mies astui hitaasti lähemmäksi. Ben-Hur olisi muhkean ratsunsa selässä, keihäs kädessä, vetänyt puoleensa kenen hyvänsä kuninkaan huomiota, mutta lähestyvä mies ei katsellut häntä eikä kaunista Irasta, vaan Baltasar-vanhusta. Syvin hiljaisuus vallitsi. Viimein nasiri, yhä osoittaen tulijaa, korotti äänensä ja huusi kauas kuuluvasti:
"Katso Jumalan karitsaa, joka pois ottaa maailman synnit!"
Ihmisjoukko, jota puhujan pitkä viittaus oli kiihottanut, pelästyi kuullessaan ne käsittämättömät ja ihmeelliset sanat, mutta Baltasariin ne vaikuttivat valtaavasti. Hän oli vielä kerran saanut nähdä ihmiskunnan lunastajan. Usko, joka oli niin kauan sitte tuottanut hänelle sen suuren kunnian, että hän oli silloin saanut nähdä hänet lapsena, asui vielä hänen sydämessään. Kuva, jonka hänen uskonsa oli maalannut hänelle, seisoi nyt ilmi elävänä hänen edessään, muodolta, ryhdiltä, kasvoilta ja ijältä täydellisenä. Se seisoi hänen edessään, ja hän tunsi sen heti. Jospa nyt jotakin tapahtuisi, joka tekisi tämän odotetun vapahtajan lähetyksen niin varmaksi, ett'ei siitä voisi enää olla mitään epäilystä! Ja pian se merkki myöskin tapahtui.
Juuri sopivimpana hetkenä vakuuttamaan vapisevaa egyptiläistä nasiri jatkoi: