Siinä oli taas vaikea kysymys, ja koska Liisa ei keksinyt siihen mitään sopivaa vastausta ja kaalimato kaikesta päättäen tuntui olevan pahalla tuulella, hän lähti pois.
"Tule takaisin!" huusi kaalimato hänen jälkeensä. "Minulla on tärkeätä sanottavaa."
Tämä kuului varsin lupaavalta. Liisa kääntyi ja palasi sienen luo.
"Hillitse mielesi", sanoi kaalimato.
"Siinäkö kaikki?" kysyi Liisa nielaisten suuttumuksensa niin hyvin kuin taisi.
"Ei", vastasi kaalimato.
Liisa arveli, että hän yhtä hyvin saattoi odottaa, koskei hänellä ollut muutakaan tekemistä. Saattoihan kaalimato lausua jotain, mitä kannatti kuulla. Hetken aikaa kaalimato puhalteli savuja sanaakaan sanomatta. Viimein se otti piipun suustaan ja sanoi: "Vai niin, sinä arvelet vaihtuneesi toiseksi, niinkö?"
"Pelkään, hyvä herra, että niin on", sanoi Liisa. "Minä en voi muistaa asioita niin kuin ennen — ja sitä paitsi muutan kokoa joka kymmenes minuutti."
"Mitä asioita et voi muistaa?" sanoi kaalimato.
"Olen esimerkiksi koettanut lausua: 'Sua lähde kaunis katselen', mutta se menee päin männikköä", vastasi Liisa sangen surullisella äänellä.