"Kuulehan siis", jatkoi kissa, "sinä tiedät, että koira mutisee kun se on vihainen ja heiluttaa häntäänsä kun se on mielissään. Minä sitä vastoin murisen kun olen mielissäni ja heilutan häntääni kun olen vihainen. Sen vuoksi olen hullu."
"Minä en sano sitä murisemiseksi, vaan kehräämiseksi", sanoi Liisa.
"Sano miten haluat", sanoi kissa. "Menetkö tänään kuningattaren luo krokettia pelaamaan?"
"Menisin hyvin mielelläni", sanoi Liisa, "mutta en ole vielä saanut kutsua."
"Siellä tapaat minut", sanoi kissa ja katosi.
Liisa ei joutunut tästä kovinkaan hämilleen, olihan hän kokenut yhtä ja toista kummallista tänään. Kun hän katseli siihen paikkaan missä se oli istunut, se ilmestyi yhtäkkiä uudestaan.
"Sivumennen sanoen, minne kapalolapsi joutui?" kysyi kissa. "Olin melkein unohtanut koko asian."
"Se muuttui possuksi", sanoi Liisa yhtä levollisesti kuin jos kissa olisi palannut aivan luonnollisella tavalla.
"Sen arvasinkin", sanoi kissa ja katosi taas.
Liisa odotti hetken aikaa puoliksi toivoen sen taas palaavan. Mutta sitä ei näkynyt, ja Liisa alkoi astua sinne päin missä kissa oli sanonut höperön jäniksen asuvan. "Olenhan minä nähnyt hatuntekijöitä ennenkin", arveli hän; "on paljon hauskempi nähdä höperöä jänistä." Samassa hän katsahti ylös ja näki kissan taas istuvan puun oksalla.