"Vaikkakin, mutta joku leivänmuru on varmaan päässyt siinä samassa pujahtamaan sisään; kuka käski sinun kaivaa sitä leipäveitsellä?"
Höperö jänis otti kellon ja tarkasti sitä alakuloisena, kastoi sen sitten teekuppiin ja tarkasti taas, mutta ei keksinyt sen parempaa sanottavaa kuin äskeisen huomautuksensa: "Se oli todellakin kaikkein parasta voita."
Liisa kurkisti hänen olkansa takaa uteliaana kelloon.
"Hyvänen aika, kuinka hassu kello!" sanoi hän. "Se näyttää kuukauden päivän, mutta ei mitä kello on."
"Mistä syystä sen pitäisi?" murahti hatuntekijä. "Näyttääkö sinun kellosi mikä vuosi on?"
"Ei suinkaan", vastasi Liisa nopeasti, "silloinhan se saisi kovin kauan, kokonaisen vuoden, näyttää samaa."
"Niin juuri minun kelloni tekee", sanoi hatuntekijä.
Liisa oli aivan ymmällä. Hän ei lainkaan ymmärtänyt hatuntekijän selitystä. Se oli hänen mielestään kerrassaan järjetön. "Minä en oikein ymmärrä", hän sanoi niin kohteliaasti kuin taisi.
"Murmeli on taas nukahtanut", sanoi hatuntekijä ja tipautti vähän kuumaa teetä sen kuonolle.
Murmeli pudisti kärsimättömästi päätään ja virkkoi silmiään avaamatta:
"Tietysti, tietysti, aioin juuri itse huomauttaa samaa."