"Sepä olisi mainiota, todella mainiota", sanoi Liisa miettiväisenä.
"Mutta ehkä en silloin vielä olisi kyllin nälissäni, vai mitä?"
"Ehkäpä et ensin", sanoi hatuntekijä, "mutta voisihan se olla puoli kaksi niin kauan kuin tahdot."
"Niinkö te täällä teette?" kysyi Liisa.
Hatuntekijä pudisti suruissaan päätään. "En minä", lausui hän. "Me riitaannuimme viime maaliskuussa, juuri vähän ennen kuin tuo tuossa tuli höperöksi (hän viittasi teelusikalla höperöön jänikseen). Herttakuningattarella oli silloin suuret laulajaiset ja minun piti laulaa":
Liuskis, läyskis, lepakko!
Oletpa kumma olento!
"Etkö tunnekin tämän laulun?"
"Olen kyllä kuullut jotain sentapaista", sanoi Liisa.
"Siihen on vielä jatkoa", lausui hatuntekijä ja alkoi laulaa:
Lähdet maasta, lennähtäin
niin kuin teevati pilviin päin
Liuskis, läyskis —