"Lorua!" sanoi Liisa aivan ääneen ja päättävästi. Kuningatar vaikeni.
Kuningas laski kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoi arasti: "Muista, kultaseni, että hän on vain lapsi."
Kuningatar käänsi hänelle selkänsä äkäisesti ja sanoi sotamiehelle:
"Käännä heidät."
Sotamies teki niin, hyvin varovaisesti toisella jalallaan.
"Nouskaa!" huusi kuningatar kimeällä äänellä, ja nuo kolme puutarhuria hypähtivät silmänräpäyksessä seisomaan ja alkoivat kumarrella kuninkaalle, kuningattarelle, kuninkaallisille lapsille ja koko seurueelle.
"Lakatkaa!" ärjäisi kuningatar. "Te tympäisette minua." Ja osoittaen ruusupuuta hän jatkoi: "Mitä te täällä olette toimittaneet?"
"Suvaitkaa, armollinen majesteetti", sanoi Kakkonen sangen nöyrällä äänellä ja polvistui kuningattaren eteen puhuessaan, "me vain koetimme —"
"Minä näen!" sanoi kuningatar, joka sillä aikaa oli tarkastanut ruusuja. "Pää poikki!" huudahti hän. Kulkue jatkoi matkaansa, kolme sotamiestä vain jäi tuomiota toimeenpanemaan. Onnettomat puutarhurit juoksivat Liisan luo apua hakemaan.
"Eivät he saa katkaista teiltä päätä!" sanoi Liisa ja pisti heidät suureen kukkaruukkuun, joka oli siinä lähellä. Sotamiehet kulkivat hetken aikaa edes takaisin etsien heitä ja marssivat sitten matkaansa toisten jäljestä.
"Joko heiltä meni pää?" kirkui kuningatar.