"Aivan yhtä selvä oikeus, kuin porsailla on lentämiseen", sanoi herttuatar, "ja tästä voimme op…"
Mutta tässä herttuattaren ääni Liisan suureksi kummaksi katkesi juuri kesken hänen lempisanaansa, "oppia", ja käsi Liisan kainalossa alkoi vavista. Liisa katsahti ylös, ja siinä seisoi kuningatar heidän edessään, käsivarret ristissä, uhkaavana kuin ukkosilma.
"Kaunis ilma, teidän majesteettinne!" alkoi herttuatar matalalla, vienolla äänellä.
"Minä annan teille hyvän varoituksen", kiljaisi kuningatar ja potkaisi jalallaan maahan. "Joko te tai teidän päänne poistukoon nyt heti paikalla! Valitkaa!"
Herttuatar valitsi ja poistui samassa silmänräpäyksessä.
"Tule jatkamaan peliä", sanoi kuningatar Liisalle, ja tämä oli niin pelästynyt, että sanaakaan virkkaamatta seurasi häntä krokettikentälle.
Toiset vieraat käyttivät hyväkseen kuningattaren poissaoloa ja levähtivät siimeksessä. Mutta nähdessään hänen lähestyvän he kiirehtivät tuossa tuokiossa jatkamaan peliään, sillä kuningatar oli kuoleman uhalla kieltänyt heitä poistumasta pelistä.
Pelin kestäessä kuningatar koko ajan riiteli toisten kanssa kiljaisten tuon tuostakin: "Pää poikki! Pää poikki!" Ja se, jota hän näin rankaisi, joutui heti sotamiesten käsiin, joiden tietysti silloin täytyi jättää porttiasemansa. Ei aikaakaan, kun kaikki portit näin vähitellen olivat joutuneet asemiltaan ja kaikki muut paitsi kuningas, kuningatar ja Liisa olivat vankina ja kuolemaan tuomittuja.
Silloin kuningatar taukosi aivan hengästyneenä ja sanoi Liisalle:
"Oletko koskaan nähnyt valekilpikonnaa?"
"En", vastasi Liisa. "Enpä edes tiedä mikä valekilpikonna onkaan."