"Kun olimme pieniä", jatkoi valekilpikonna viimein tyynemmin, vaikka yhä vielä silloin tällöin nyyhkyttäen, "kävimme koulua meressä. Opettajamme oli muuan vanha merkikilpiö, jota meidän oli tapana sanoa kilpikonnaksi."
"Miksi sanoitte häntä kilpikonnaksi, vaikka hän ei ollutkaan?" kysyi
Liisa.
"Me sanoimme häntä kilpi_konnaksi_ tietysti sen vuoksi, että hän oli ilkeä, oikein konnamainen. Sinä olet todella kovin typerä", vastasi valekilpikonna äkäisesti.
"Sinun pitäisi hävetä tehdessäsi tuollaisia tyhmiä kysymyksiä", lisäsi aarnikotka, ja sitten molemmat istuivat hiljaa ja tuijottivat Liisa rukkaan, joka oli vaipua maan alle. Viimein aarnikotka sanoi valekilpikonnalle: "Jatkahan, veitikka! Älä kuhnaile koko päivää."
Ja toinen jatkoi seuraavasti:
"Niinpä niin, me kävimme koulua meressä, usko sitten tai ole uskomatta —".
"Enhän minä ole sanonut, etten usko sitä!" huudahti Liisa.
"Sanoitpas", sanoi valekilpikonna.
"Suu kiinni!" tokaisi taaskin aarnikotka ennen kuin Liisa ennätti virkkaa sanaakaan. Valekilpikonna jatkoi:
"Me nautimme aivan erinomaista opetusta — me kävimme totta tosiaan joka päivä koulua."