"En ole koskaan kuullut tarinoimalaskusta", rohkeni Liisa huomauttaa.
"Mitä se on?"
Aarnikotka kohotti molemmat käpälänsä kummastuneena pystyyn. "Mitä! Et ole koskaan kuullut tarinoimalaskusta!" se huudahti. "Etkö tiedä mitä tarinoida merkitsee?"
"Kyllä", vastasi Liisa arvelevasti, "se merkitsee kertomista."
"Niin", jatkoi aarnikotka, "jollet siis ymmärrä mitä tarinoimalasku on, olet kuin oletkin pöllö."
Liisa ei uskaltanut sen enempää kysellä, hän kääntyi siis valekilpikonnan puoleen kysyen: "Mitä muuta opitte?"
"Niin, me luimme kuonotiedettä ja meritietoa sekä tervausoppia. Kuonotieteen opettajana oli muuan vanha merikoira, joka tuli kerran viikossa. Hän opetti meille sitä paitsi puristusta."
"Mitä se on?" kysyi Liisa.
"Ikävä kyllä, en voi sitä sinulle näyttää", sanoi valekilpikonna. "Olen liian kömpelö. Aarnikotka taas ei koskaan oppinut sitä."
"Minulla ei ollut aikaa", virkkoi aarnikotka. "Minä tutkin näet vanhoja kieliä. Opettajani oli vanha rapu, niin tosiaan, oikein vanha rapu."
"Minua hän ei opettanut", sanoi valekilpikonna huoaten. "Hän opetti platinaa ja sebraa, kuten sanottiin."