Li-iemi ihana-ainen!
Lienten liemi ku-ulta,
liemi, liemi kultainen!
Ihana liemi, ken pöytähän kalaa, lintua tai mitä muuta nyt halaa? Kaikki on rinnallas kehnoa, pientä, kiitämme sinua, kultaista lientä! Li-iemi ihana-ainen! Li-iemi ihana-ainen! Lie-ienten liemi ku-ulta, liemi, liemi kultainen.
"Kuoro vielä kerran!" huusi aarnikotka, ja valekilpikonna oli juuri alkamaisillaan, kun äkkiä etäisyydestä kuului huuto: "Oikeudenkäynti alkaa!"
"Tule!" huusi aarnikotka ja Liisan käteen tarttuen kiirehti matkaan kuuntelematta laulua loppuun.
"Mikä oikeudenkäynti?" läähätti Liisa juostessaan, mutta aarnikotka vastasi vain: "Tule!" ja juoksi yhä nopeammin. Heidän takanaan kaikuivat yhä vienommin ja vienommin tuulen tuomina surumieliset sanat:
"Lienten liemi ku-ulta, liemi liemi kultainen!"
Kuka varasti leivokset?
Kun he saapuivat paikalle, istuivat herttakuningas ja herttakuningatar valtaistuimellaan ja heitä ympäröi sankka joukko mitä erilaisimpia pikku lintuja ja elukoita sekä sen lisäksi koko korttipakka. Heidän edessään oli sotamies kahleissa, ja hänen kummallakin puolellaan seisoivat vartijat. Aivan kuninkaan vieressä oli valkoinen kani torvi toisessa kädessä, toisessa pergamenttikäärö. Keskellä pihaa oli pöytä ja pöydällä suuri vadillinen leivoksia; ne näyttivät niin herkullisilta, että Liisalle tuli nälkä niitä katsellessa.
"Toivoisinpa, että oikeudenkäynti jo olisi päättynyt", tuumi hän, "jotta saisimme virvokkeita."
Mutta siitä ei näyttänyt olevan paljon toivoa, ja Liisa alkoi siis ajan kuluksi tarkastella ympäristöään.