"En kärsi kissoja!" huudahti hiiri raivoissaan kimeällä äänellä.
"Kärsisitkös sinä kissoja, jos olisit minun sijassani?"
"Tuskinpa", virkkoi Liisa rauhoittavalla äänellä, "älä enää ole pahoillasi tästä. Mutta sinun pitäisi nähdä Mirri kissani. Luulen että mielistyisit kissoihin, kun vain sen näkisit. Se on sellainen herttainen kiltti kissa", jatkoi Liisa puoleksi itsekseen uiskennellessaan vitkalleen lammikossa, "ja se istuu niin sievästi kehräten tulen ääressä, nuolee käpäliään ja pesee naamaansa, ja se on niin sievä ja pehmoinen pitää sylissä ja sellainen oivallinen hiirenpyytäjä — ah, pyydän anteeksi!" huudahti Liisa taas, sillä tällä kertaa hiiri nosti joka karvansa pystyyn ja näytti kovin loukkaantuneelta. "Me emme enää koskaan keskustele siitä, jos se on sinusta vastenmielistä."
"Me, toden totta!" huudahti hiiri vavisten aina hännänpäähän asti. "Ikään kuin minua haluttaisi puhua mokomasta esineestä. Meidän perheemme on aina vihannut kissoja, noita rumia, halpamaisia, sivistymättömiä olentoja! Älä enää mainitse heidän nimeäänkään minun kuulleni!"
"En, en suinkaan!" sanoi Liisa ja koetti nopeasti vaihtaa puheenaihetta. "Pidätkö — pidätkö sinä … koirista?" Hiiri ei vastannut sanaakaan, ja Liisa jatkoi kiireesti: "Lähellä meidän taloamme asuu sellainen pieni soma koira. Sinun pitäisi nähdä se. Pieni kirkassilmäinen rottakoira, tiedäthän, oi, sillä on sellaiset pitkät, kiharat ruskeat karvat! Ja se tuo kaikki esineet, jotka heität sen noudettavaksi, ja osaa istua ja pyytää ruokansa ja kaikenlaista muuta — en muista puoliakaan sen tempuista, ja se on erään maanviljelijän oma, ja tiedätkö, hän sanoo, että se on niin hyödyllinen, se on monen sadan markan arvoinen. Hän sanoo, että se tappaa kaikki rotat ja — hiiri kulta!" huudahti Liisa suruissaan. "Taisin taas loukata sinua!"
Hiiri näet ui hänen luotaan niin nopeasti kuin suinkin saattoi ja pani koko lammikon liikehtimään.
Liisa kutsui sitä lempeästi takaisin. "Hiiri kulta! Palaa takaisin, ei hiiskuta enää kissoista eikä koirista sanaakaan, koska et pidä niistä."
Tämän kuullessaan hiiri kääntyi ja ui hitaasti takaisin. Sen kasvot olivat aivan kalpeat (vihasta, arveli Liisa) ja se lausui matalalla äänellä:
"Mennään tuonne rannalle, niin kerron sinulle tarinan, ja silloin ymmärrät, miksi minä vihaan kissoja ja koiria."
Ei kannattanutkaan enää vitkastella, sillä lammikko alkoi kihistä kaikenlaisia lintuja ja eläimiä, jotka olivat siihen pudonneet. Siinä oli sorsa, siinä dronttilintu, punainen papukaija ja kotka sekä monta muuta ihmeellistä elukkaa. Liisa etunenässä koko seurue ui rannalle.
Vaalikilpajuoksu