* * * * *
Tanakka, vaaleanverinen nuori herrasmies laskeutui yliopiston portaita alas. Pysähtyi vähän viimeisellä astuimella ja lähti sitte hitaasti kävelemään Senaatintorin poikki Aleksanterinkadulle. Siellä tuli vastaan joukko iloisia tyttöjä, — hän kohotti hattuaan ja punastui, kun yksi siellä kuiskasi vierustoverilleen niin lujasti että hänkin sen kuuli: Se oli Eero Tammilaakso, teoksen "Sydämen taisteluja ja toiveita" kirjoittaja.
— Ahah, nuokin tiesivät, ajatteli hän ja jatkoi kiivaasti kävelyään, poikkesi Itä-Henrikin kadulle ja meni sisälle erääseen komeasti sisustettuun taloon, — kotiinsa tietysti heitti päällysvaatteet yltään, meni huoneeseensa, sytytti paperossin ja viskaantui makaavaan asentoon sohvalle sekä katseli savupilviä, jotka leijailivat ilmassa.
Sisään astui palvelustyttö tuoden Suomettaren. Hän otti sen ja katseli. Siinä oli arvostelu hänen runoteoksestaan, mutta se ei suinkaan mieltä ilahuttanut. Muun muassa sanottiin siinä: "Kyllä sekin on rakkautta, joka ensin kirjoitetaan paperille, lähetetään julkaistavaksi ja koko maailman luettavaksi, ja sitte vasta sanotaan sille naiselle, jota rakastetaan. Vai luuleeko runokirjan 'Sydämen taisteluja ja toiveita' tekijä, että nainen, hänen rakastettunsa, luettuaan runot ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa on valmis heittäytymään hänen avattuun syliinsä ilman muuta? En ole mikään erityinen naistutkija, vaan ajattelen, että nainen, olipa hän sitte millä arvon asteella tahansa, ei hyväksyisi, että ne hellät tunteet, jotka häntä kohtaan sykkivät miehen rinnassa, ensin joutuvat maailman luettavaksi ja sitte, vasta viime sijassa hänelle."
"Entäs sitte runomitta noissa 'Sydämen taisteluja ja toiveita' kuvaavissa runoissa! Esim. runossa 'Saaralle' sanotaan:
"Rakas Saara, sua lemmin,
Sua asti kuolemaan.
Sulle työn ja toimenikin
Uhriksi suon kokonaan."
"Tämä nyt vielä menee mukiin, mutta lukekaa seuraava värsy! Se kuuluu:
"Kaikki mitä maailmassa
Arvoisaa on minulle,
Sinussa ne ka — — —"
Hän viskasi lehden kärsimättömästi luotaan, niin, että se lensi melkein ovelle asti, aikoi nousta ja lähteä kaupungille tyynnyttämään riehuvia tunteitaan, mutta hän ei noussutkaan, vaan jäi siihen. Aikoi vieläkin kerran, mutta tuntui niin hyvälle, ja siksi jäi.
Nyt oli hänellä kädessä "Valvoja" ja siinä oli joulukirjallisuuden joukossa mainittu hänenkin ei enää pieni viisikymmentä runoa sisältävä kirjansa 'Sydämen taisteluja ja toiveita', vaan kolmensadan sivun suuruinen, isänmaallisia runoja sisältävä teos, sellainen, jota kaikki ylistivät sisältönsä ynnä sointuvan runomittansa puolesta.