Hän puhui hiljaa ja tarjosi Riikalle paljo rahaa sekä lupasi lähettää joka viikko lisää, jos hän ei enää koskaan tulisi tänne, sillä rouva saattaisi nähdä ja… Enempää ei Riikka silloinkaan jaksanut kuunnella. Hän riisti sormestaan Kaarlon antaman sormuksen, heitti sen lattialle ja mitään virkkamatta juoksi pois, meni omaan pieneen vinni-kamariinsa, heittäytyi ompelukoneensa päälle ja itki, itki kauvan ja katkerasti.
Kaksi kuukautta tämän jälkeen syntyi Ester, se raukka syntyi 'vihityssä välissä.' — "Herra Jumala, anna minulle anteeksi rikokseni ja varjele lastani joutumasta äitiraukan poluille! Voi, jos hän olisi edes ruma, mutta ei, hän on kaunis ja hienon näköinen, ihan sen kavalan isänsä muotoinen muuten, paitsi minun, rikoksellisen äidin, syvät ja vakavat silmät. Oi, Herra varjele häntä ja anna minulle anteeksi syntini ja anna kiitollinen sydän, niin että napisematta kestäisin kuritukseni ja olisin miehelleni hyvä, hänelle, joka minut ja lapseni pelasti nälkään kuolemasta sieltä kylmästä vinttikamarista, jossa lapsivuoteeni jälkeen monta viikkoa makasin kuumeessa, ilman muuta hoitajaa kun Matin äiti, köyhä ja puolisokea ajurin leski."
"Voi, Voi", huusi hän vieläkin, riensi tupaan, lankesi miehensä kaulaan, itki ja pyysi anteeksi sekä myöntyi nyt siihen, että Ester lähetettäisiin kaupunkiin palvelukseen tohtori Heickellin vanhalle rouvalle, joka monta kertaa oli tahtonut saada "Matin näppärän ja kauniin tytön piijakseen."
Kyllä se koski Riikan sydämeen, kun lupasi isälle sen, mutta eihän tässä nyt auttanut nälkään kuolla kaikkien, ja tottapahan se Herra varjelee, ja eihän sitä voi kohtaloansa välttää.
Voisihan niitä viettelijöitä tännekin tulla, jos niin on kerta sallittu. Mutta ei se olisi surmanisku äidille, jos hän tietäisi Esterille käyneen samoin kuin hänelle itselleen oli käynyt kaupungissa ollessaan. — Esterin täytyi säilyä viatonna.
* * * * *
Syyskuun aamuaurinko, paistoi niin kirkkaasti, ikäänkuin olisi se tahtonut paisteellaan pyyhkiä jokaisen kyyneleen pois äidin ja tyttären silmistä, jotka nyt eron hetkellä antoivat niiden vapaasti vuotaa alas.
Pienet siskotkin olivat tulleet paitasillaan rappusille. He syleilivät Esterin jalkoja ja hametta sekä pyysivät hänen lähettämään heille hyvää leipää, vaikka vaan vähänkin sieltä kaupungista. — Ester suuteli heitä kaikkia ja lupasi lähettää jos vaan itsekkin saa.
"Joudu jo Ester", kiirehti isä rattailta, ja hänen täytyi lähteä. Vielä kerran äiti puristi kädestä ja kuiskasi hiljaa itkien: "Rukoile Jumalaa armas, oma lapseni! Tiedä, että kiusaus on suuri, mutta voita sinä se!"
"Äiti, äiti, minä teen kaikki, mitä olet käskenyt!"