Usein meni Ester pois vastaamatta, mutta toisinaan sanoi olevansa tyytyväinen, kun saa olla hyvän herrasväen palvelijana.
Monta muuta imartelusanaa oli Ester tämän neljän viikon aikana, jonka maisteri oli kotona, saanut kuulla hänen suustaan, ja kun hän vielä lähtiessään antoi Esterille kauniin, vaaleanharmaan leninkikankaan joululahjaksi, vaikka joulu jo kaksi viikkoa tätä ennen oli siirtynyt menneeseen aikaan, niin alkoi Ester uskoa, että se kiltti maisteri todellakin rakasti häntä.
Oi, jos niin olisi, niin silloin hän, Ester, olisi onnellinen, ei, enempi, hän olisi autuas! Tämmöiset ajatukset tuon tuostakin nousivat hänen mieleensä talven kuluessa, ja niiden yhteydessä kaikuivat selvinä ja elävinä maisterin joulunaikana lausumat sanat, ja hän toivoi niin hartaasti kesää, jolloin taas maisteri tulisi kotiin.
Kun viimeinen vieras joulun jälkeen lähti pois ja Ester jäi taas rouva Heickell'in kanssa kahden, valtasi hänet sanomaton ikävä saada nähdä äitiä, mutta kun hän ei päässyt kotiin niin hän kirjoitti hänelle pitkän kirjeen, jossa kertoi joulun vietosta kaupungissa ja myöskin kaikista lahjoista erikseen, joita oli saanut; viimeksi mainitsi hän arvokkaimman ja suurimman lahjansa, maisterin antaman leninkikankaan, joka on täysi villainen ja hyvin kaunis; näin vakuutti Esteri ja kertoi sitte äidille kaikki, miten hyvä maisteri hänelle oli ollut. Oli taputtanut poskelle ja lohduttanut häntä silloin, kun hän itki äidin kirjeen saatuansa. Oi, hän piti niin paljon siitä hyvästä maisterista, mutta sittenkin olivat äiti, isä ja pieni sairas Matti-veikko aina hänen mielestään parhaat maailmassa ja nyt tähän kirjeeseen hän pani äidille joululahjarahansa, viisi markkaa, itse ei hän sitä tarvinnut, kun oli ruokaa ja vaatteita tarpeeksi.
Lopuksi Ester pyysi äidin olemaan levollinen, sillä hänelle ei täältä hyvän herrasväen luona mitään pahaa koskaan tapahtuisi, sitte sulki hän kirjeensä ja vei postiin.
Äiti kirjeen saatuaan sekä iloitsi että itki. Hän tunsi tuskaa ajatellessaan sitä, kun maisteri oli hyvä Esterille ja kutsui häntä hyväksi tytöksi.
Oi, hänen lapsensa on köyhä, mutta kuitenkin liian hyvä hänelle, maisterille häväistäväksi.
Ei, hän tahtoi kirjoittaa lapsellensa nyt kohta ja sitte keväällä mennä itse käymään kaupungissa, ennen kun maisteri palaa kotiin, ja sitte kertoa kaikki mikä hänen sydäntänsä painot. Hän vaipui polvilleen pienen, kuolleen lapsensa kehdon ääreen ja huokasi: "Suuri Jumala, kuinka vaarallista on olla köyhä ja kaunis, mutta varjele Sinä itse häntä kaikista kiusauksista ja vaaroista, jotka jo mahdollisesti ovat uhkaamassa nielaista hänet kuiluihinsa. — Oi, Herra, Sinä tiedät, että hän on rikoksen lapsi, mutta älä anna lapseni enää tehdä samaa rikosta, jonka minä, onneton äiti, olen tehnyt." Hän nousi ylös ja alkoi sydän-yön hiljaisuudessa kirjoittaa kirjettä ainoalle lapsellensa.
Toukokuun kahdeksannen päivän aamulla astui Ester yksinkertaiseen mustaan pukuun puettuna vanhempainsa kanssa uuteen kirkkoon astuakseen siellä ensi kerran alttarin ääreen ja tullaksensa osalliseksi siitä armosta, jonka Vapahtaja on kaikille opetuslapsilleen valmistanut lohdutukseksi ja vahvistukseksi elämän liukkaalla ja vaarallisella tiellä.
Kirkossa vallitseva salaperäinen hämäryys vaikutti Esteriin niin, että hän tunsi olevansa kokonaan temmattu pois tästä meluavasta maailmasta; tuntui niin kuin hän liitelisi ijankaikkisuuden rajalla pääsemäisillään juuri hämäryydestä ikuisen päivän valoon.