Nuori sydän sykähteli tätä näkyä katsellessa, tuntui siltä kuin ei se koskaan ennen olisi nähnyt luontoa niin kauniina.
Hän nousi, kääri vaipan ympärilleen ja kiirehti ulos, saadaksensa hengittää oikein tarpeeksi tätä suloista ilmaa. Hän levitti kätensä, aivan kuin olisi tahtonut syleillä koko maailmaa.
— Mutta oi, mikä tuossa? — hän huudahti ja jäi seisomaan, kun näki muuria vasten nojaavan kalpean, rääsyihin puetun nuoren miehen.
He seisoivat kauvan vastatusten sanaakaan toisilleen sanomatta.
Viimein Maria kysyi hiljaa: "Kuka olette ja mitä tahdotte täältä, nuori mies?"
"Minä olen köyhä, taisteleva ja rauhaa etsivä syntinen, joka olen antanut kaiken omaisuuteni pyhälle, autuaaksi tekevälle kirkolle ja itsekkin menin luostariin, mutta kun rauhaa en saanut sieltäkään, niin matkustin Vapahtajan haudalle, rukoilin, paastosin ja itkin, vaan kaikki oli turhaa. Jumalan äiti on minuun ainaisesti vihastunut nuorena tehtyjen syntieni tähden. Olen kadotettu!"
"Kreivi Georg, orpanani!" — huudahti Maria. — "Te olette taistellut väärää taistelua ja siksi voitto jäi saamatta! Miksi ette lukenut Jumalan sanaa, joka olisi teille neuvonut tien Hänen luoksensa, joka antaa rauhan rauhattomille ja voiton taistelijoille. Miksi uskoitte sitä kavalaa munkkia, joka vei teiltä isänne kodin, riisti omantuntonne rauhan ja nuorukais-ikänne, joka olisi voinut olla ihana ja jalo kuten muidenkin Trotzendorffien, heidän, jotka nyt jo kaikki makaavat maan povessa. Te ja minä olemme ainoat heidän sukujensa edustajat."
Nuori mies notkisti polvensa ja lausui kyynelten tukahuttamalla äänellä: "Suuri Jumala, oletko suonut minun löytää setäni linnan? Ja oletko sinä, ihana nainen, se pieni kultakutrinen Maria, jota lapsena usein pidin sylissäni? Voi, ovatko sinunkin jalot vanhempasi jo kuolleet?
"Ovat, tai oikeammin, serkku Georg, muuttaneet katoovaisesta katoomattomaan isänmaahan", sanoi Maria tarttuen pyhiinvaeltajan käteen ja vetäen hänet muassaan linnaan.
Siellä vaihtoi mies rääsyisen pukunsa jalon setävainajansa kreivilliseen pukuun ja pari tuntia myöhemmin istui linnan suuressa, valaistussa salissa kalpea kahdenkymmenenkahdeksan vuotinen Georg-ritari kahdeksantoista vuotisen kreivitär Marian seurassa lukemassa Jumalan puhdasta sanaa. Kun he olivat ehtineet Joh. 5 luvun 16 värsyyn, jossa sanotaan: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, että jokainen kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, vaan ijankaikkisen elämän saaman", nousi kreivi ylös, ja huudahti: "Taistelu on loppunut ja voitto on saavutettu!"