Nainen hoippui ulos. Hän laskeutui hitaasti rappuja, lysähtäen kokoon rakastettunsa talon viimeiselle astuimelle. Hän suuteli kylmää rappukiveä, koska tiesi rakastetun jalkojen sitä koskettaneen. Sitten hänen sydämensä pakahtui ja kärsinyt sielu leijaili vapauteen.
Aamulla näkivät palvelijat kuolleen köyhän naisen, menivät ja ilmoittivat tapahtuman herralleen. Herra jäi mietteisiinsä hetkeksi, sitten hän sanoi:
— Jättäkää hänet poliisien haudattavaksi. Hän oli varmaankin se kerjäläinen, joka täällä illalla kävi. Hänen olisi pitänyt antaa olla yötä kattoni alla, ehkä hän ei olisi silloin kuollut. — No hyvä näinkin.
— Ehkä parempikin! Kuolevalle on sama, missä kuolee ja emmehän voi kaikkia maankulkijoita auttaa. Olemme auttaneet tarpeeksi jo, sanoi heleä nais-ääni tullen miehen luo ja pujottaen kätensä hänen kainaloonsa, sitten hän jatkoi: Mutta sinä olet niin hyväsydäminen ja jalo, että tahtoisit omaisuutemme sirotella kaikille tuommoisillekin, joita ei tunne eikä tiedä, lie ollutkin joku huono nainen, joka kohtalonsa ansaitsi.
— Ei pidä tuomita, sanoi mies ja hänen suupielensä nytkähtivät oudosti, ehkä hän oli jalompi ja parempi meitä.
— Pyh! Tuoko? Olisit nähnyt kuinka hänen kasvoillaan kuolleenakin näkyi synnin jäljet. Mutta mennään, ruoka on valmis, lapsemme odottavat.
He menivät, mies synkkänä ja nainen ylpeänä kuin loukattu kuningatar.
Mutta sielu, joka leijaili heidän lähellään, tuli surulliseksi, sillä hän näki rakastettunsa sydämeen, jossa katumus armottomuuden tähden alkoi herätä ja sielu laskeutui alas ja kuiskasi rakastetun sydämelle:
Älä kadu! Ei ole mitään katumista, sillä minä sain kaikki, kun sain sinua rakastaa, kun sain olla hetken omasi ja oppia sinulta rakkauden, sillä sinä, sinä ainoa, opetit minut rakastamaan. Kiitos kaikesta! Kiitos rakas siitä, että olit joskus minulle niin hyvä! Sinä pidit minua joskus sylissäsi ja painoit minua vasten sydäntäsi ja silloin olin rikas ja ylpeä. Muista minua joskus, mutta älä kadu mitään, ei sitäkään, että ajoit minut ovestasi ulos. Se vaan joudutti vapauttani ja nyt saan olla luonasi aina, ovet ja lukot eivät minua pidätä.
Miehen sielu tajusi lohdutuksen sanat. Hänen silmiinsä kohosivat kyyneleet. Hän tiesi nyt, mitä oikea rakkaus oli.