Sinä päivänä oli sinun nimipäiväsi. Muistin sen sattumalta ollessamme meren aavalla selällä, tyttöni ja minä. Muisto toi mieleeni monta sinun kanssasi vietettyä päivää.
Muutin suuntaa ja purjehdin kaupunkia kohti. Tyttöni tahtoi aavemmalle, minä kaupunkiin. Olimme ensikertaa erimieltä.
Hän tahtoi tietää todellisen syyn. En sanonut. Silloin katsoi hän terävästi silmiini, heitti ylpeästi päätään ja vaikeni koko matkan.
Erotessamme sanoi hän minulle hymyillen: — Kiirehdi hän odottaa.
Katsoin kysyvästi häneen. Silloin hän viskasi minulle sanat:
— Kyllä tiedän, mihin menet, katsos, minä tiedän kaikki.
— Mutta rakas, sanoin koettaen pidättää häntä, mutta hän kiirehti pois ivallisesti nauraen ja ovi sulkeutui hänen perässään. Kaduin tekemääni. Menin hänen jälkeensä, mutta ovi pysyi suljettuna.
Vihasin sinua, joka olit syynä siihen että loukkasin häntä, joka oli sielulleni rakas.
Menin kotiin, pukeuduin ja saavuin luoksesi. Talosi oli valaistu. Sieltä kaikuivat vastaani vienot säveleet. Seisoin puutarhassa kauan kuunnellen. Viimein menin sisälle. Luonasi oli paljon vieraita, mutta näin vain sinut. Olit puettu vaaleisiin, rinnassasi ja tukassasi olivat punaiset ruusut. Ne sopivat sinulle niin hyvin. Olit mielestäni kauniimpi kuin koskaan ennen. Nähdessäsi minut riensit ilosta huudahtaen luokseni, ojentaen molemmat kätesi. Jollei olisi ollut muita, olisin ottanut sinut syliini ja suudellut sinua. Nyt puristin vain käsiäsi, sinä ymmärsit ja silmäsi loistivat ilosta. Kuitenkin vielä samana iltana tuotin sinulle suuren surun sanoillani.
Koko iltana et väistynyt vierestäni iloitsit ja lavertelit lapsen lailla. Kerroit töistäsi ja hauskuuksistasi, Yht'äkkiä sanoit:
— Ota minut joskus mukaasi purjehtimaan. Tahtoisin niin mielelläni, en ole ollut vuosiin purjehtimassa.