Tämän tarinan luin kauan, kauan sitten, silloin kun pienenä tyttönä opettelin lukemaan. Ensikerran luettuani en ymmärtänyt sitä, mutta sitten kun tulin isommaksi, luin sen uudestaan ja käsitin.
Se kuuluu näinikään:
»Kaukana suuren meren keskellä oli pieni saari, jossa kasvoi mitä ihmeellisempiä puita ja jonka kukkaset olivat kauniimpia kuin minkään muun maan kukkaset. Niiden erivärisyyttä ei jaksanut laskea ja niiden tuoksu oli suloinen. Eläimet siinä saaressa olivat kauniit ja lintujen laulu kaikui vuoden kaikkina päivinä.
Mikään ei häirinnyt saaren rauhaa, sillä kenenkään ihmisen jalka ei ollut astunut vielä sen maalla, ainoastaan eläimet siellä asuntoaan pitivät, eläen onnellisena vapaudessaan.
Mutta sitten eräänä päivänä ankkuroi valkoinen laiva saaren lähelle ja pian souti vene saarta kohti.
Astuttuaan maalle huudahtivat tulijat ihastuksesta, sillä he tiesivät löytäneensä rikkaudet. Kasvullisuus ja eläinkunta! Moista ei oltu ennen nähty. Tämähän oli kuin paratiisi, kuin jumalten asuinpaikka.
Ja ihmiset jäivät moniksi päiviksi tänne, tehden laskelmia ja laatien suunnitelmia ja riemuitsivat.
Saaren eläimet eivät osanneet pelätä, sillä kukaan ei ollut heille vielä koskaan väkivaltaa tehnyt, siksi ihmiset saivat niitä ottaa kiinni mielin määrin ja viedä laivaansa. Vasta sitten vankeudessa ne rupesivat pelkäämään ja pyrkivät vapauteen, sekä koettivat omalla tavallaan ilmoittaa vaarasta saareen jääneille. Ne ymmärsivät ja alkoivat paeta, mutta niille viskattiin ansa ja otettiin kiinni. Ainoastaan linnut välttivät vainoojain ansat lentämällä korkeuteen. Mutta linnut olivat ihmisten mielestä niin kauniit ja niiden laulu niin suloinen, siksi ei voinut antaa niiden jäädä. Täytyi pyydystää. Ansat eivät yltäneet, täytyi houkutella. Mutta linnut olivat viisaat, eivät tulleet liki.
Rantakivellä istui mies ja sirotteli muruja ja pieni emoton lintu tuli varoen niitä syömään. Mies istui rauhallisena ja antoi syödä. Seuraavana päivänä tuli lintu yhä rohkeammin ja viimein tuli se pelotta nokkimaan miehen kädestä. Silloin miehen suuri käsi sulkeutui ja pieni lintu jäi vankilaansa. Se värisi ja sen sydän oli pelosta haljeta. Mutta mies ei päästänyt, vaan vei sen mukanaan. Pisti sen kultahäkkiin ja kuletti kauas pois.
Pieni lintu istui häkissänsä ja suri. Se kaipasi vapauttaan ja pyrki pois, mutta ovi oli ja pysyi suljettuna. Mutta linnun sydämessä asui vapauden kaipaus. Lintu kykötti kultahäkkinsä orrella ja odotti päivää, jolloin ovi aukenisi, jotta se pääsisi lentämään tiehensä, voidakseen kohota siniseen avaruuteen.