"Me ajamme sinne ja tuomme itse hänet kotiin!" huusivat molemmat lapset yhdestä suusta.
"Ovatko terveinä kaikki?" kysyin minä, ja Jaani vastasi:
"Vanhempamme viihtyvät hyvästi omalla tilallaan. Todella ovat he siitä asti, kun viimeisen velkansa talon hinnasta maksoivat, käyneet koko joukon nuoremmiksi. He kiittävät myöskin sitä onnea, että voivat ostaa maansa toistensa viereen ja että vanhoilla päivillään saivat semmoisen onnen, jota eivät nuorena voineet toivoakkaan. Isäni kertoi vielä minulle toivovansa, että sinun nuorin veljesi kihlaa hänen kauniin kasvattityttärensä, joka on äidille ollut niin suurena apuna, jotta hän, äidin kuoleman jälkeen, joutuisi rakkaan pojan kanssa naimisiin. Sitä minäkin sydämestäni toivon. Nuorempi sisaresi, nykyinen äidin oikea käsi, on vanhemman veljen kanssa mennyt sisaren luo vieraaksi. Sieltä he kaikki yhdessä tulevat meille, myöskin sisar, miehineen ja lapsineen, ja vievät meidät vanhempien luona käymään."
"Oi, kuinka hyvä, kuinka hyvä!" huusivat lapset.
"Mutta nyt olen kaikki kertonut. Vatsa vaatii ruokaa ja juusto ja voi pöydällä näyttävät niin hyviltä, että niitä täytyy ruveta syömään", sanoi armas Jaanini. Minä istuin hänen viereensä pöydän ääreen ja lapset meitä vastapäätä toiselle puolelle ja rupesimme syömään, juuri kuin aurinko meni mailleen.
Tämä kaikki tapahtui eilen juhannuspäivänä. Nyt istun varhaisesta aamusta alkaen kirjotuspöytäni ääressä, lopettaen elämäkertani ja täyttäen Jaanini toivon. Sen tähden:
Rakkaat Viron sisaret! Minun mieheni on yksi niitä, jotka taistelevat vapauden puolesta, että inhimillisempi elämä alkaisi ja hengen kevät rupeisi kukoistamaan. Kuinka paljon aikaa, voimia ja itsensä uhrausta tämä työ vaatii, sen olen näiden viidentoista vuoden kuluessa huomannut miehenikin toimesta. Ja olen jo kertonut hänen omilla sanoillaan, minä apuna olen hänelle ollut hänen töissään, pyrinnöissään ja toiveissaan. Mutta ne ovat harvassa, jotka voivat joka tilassa, joka paikassa seisoa tukena miestensä rinnalla ja tehdä työtä yhdessä. Mutta naiset eivät voi kartuttaa henkensä voimia toisella tiellä kuin miehetkään. Se tie kulkee hyvien koulujen kautta vapauden helmaan, jossa ainoastaan kaikki hyvät voimat voivat kehittyä. Sentähden, rakkaat Viron sisaret, perustakaa myöskin tyttärillenne kouluja, niinkuin pojillennekin kouluja toimitetaan. Hankkikaa heille kunniakkaampi kasvatus, kuin teillä itsellänne on ollut, ettei teidän poikanne tarvitse mennä suurinta onneaan etsimään vieraan kansan naisista, vaan löytävät sen omien neitojensa joukosta. — Mutta kuulkaa tekin, rakkaat sisaret, joita Saksan koulut ovat vieroittaneet omasta kansastanne! Kuulkaa minun rukoilevaa ääntäni ja osoittakaa ystävällistä mieltä, myötätuntoisuutta ja rakkautta ja ojentakaa kätenne Viron sisarille ja auttakaa heitä vapautumaan pimeyden kahleista! Tulkaa takaisin ja älkää siroittako kukkianne vieraille miehille! Ruvetkaa joka puolelta, alhaalta ja ylhäältä, niinkuin sukukansamme suomalaiset naiset ovat olleet tukena miesten rinnalla, miehillenne avuksi, että Vironkin kansa nousisi kukoistukseensa, niinkuin kaikki muutkin kansat, jokainen ajallaan, on noussut. Niin, yhdistäkäämme rakkautemme ja rientäkäämme myöskin me eteenpäin!