»Minä tiedän: se riittää, että minä tiedän. Ja minä tiedän vielä muutakin.»
»Mitä sitten?»
»Että Floor täti ei tiedä sitä ja ettei Daan setä aio sitä hänelle kertoakaan. Että isoäidin vanha baboe oli nimeltään Ma-Boeten ja että hän on kuollut. Että hänen poikansa on mantri Tegalissa ja että Daan setä on antanut hänelle rahaa. Muuta en tiedä.»
He katsoivat toisiinsa. Kumpikin oli hyvin kalpea.
»Miten sekava juttu!» sanoi Leopold d'Herbourg, lakimies ja asianajaja, kohottaen epäilevästi olkapäitään.
Ina, kohteliaana niinkuin ainakin, nosti väsyneet silmänsä:
»Se on hyvin tärkeä asia. En tiedä, mitä se on, mutta tärkeää se on, ja minä tahdon päästä siitä perille. Voisikohan olla kysymyksessä jokin perintö?»
»Perintökö?» toisti d'Herbourg ymmärtämättä toisen tarkoitusta.
»Jotain, joka kuuluisi oikeastaan meille? Voisiko tuo mantri tietää jotakin, jonka vuoksi Daan setä on lahjonut hänet…»
»Ehkä», sanoi d'Herbourg, »asia koskee rahoja, joita isä ja Daan setä ovat velkaa…»