»Mitä?»
»Se olisi lopussa.»
He näyttivät kumpikin hyvin kalpeilta:
»Ina, Ina, ole varovainen!» sanoi d'Herbourg. »Sinä et tiedä, mihin juttuun olet sekaantunut!»
»En!» sanoi Ina poissa suunniltaan.
Hänen täytyi päästä selvyyteen, hän oli päättänyt ottaa asiasta selkoa.
Hän päätti puhua isänsä kanssa vielä tänä iltana.
KOLMAS LUKU.
Ina kulki ympäri taloa hyvin kiihottuneena ja tietämättä mitä tehdä. Hän kuuli ääntä poikansa Polin, ylioppilaan huoneesta, joka sijaitsi alakerroksessa, ulko-oven vieressä. Hän istui siellä tupakoiden muutamien toveriensa kanssa; ja kulkiessaan siitä ohitse Ina kuunteli poikien meluavia ääniä. Ovikello soi: hänen nuorempi poikansa, Gus, hänen lempilapsensa tuli kotiin; ja hyvillään kuunnellessaan tämän iloista ja nuorekasta pakinaa Ina unohti hetkeksi kiihkeän uteliaisuutensa, joka kiusasi häntä niin suuresti.
Hän aikoi nyt mennä isänsä luo hänen työhuoneeseensa, mutta päivällisaika oli käsissä ja hän pelkäsi, ettei isä tahtonut tulla tähän aikaan häirityksi. Hän oli rauhaton, ei voinut istua paikallaan, vaan kulki edestakaisin. Mitäpä, jos isä oli kadottanut koko omaisuutensa, mitenkä heidän sitten kävisi? Stefanie täti jättäisi ehkä pienen perinnön Gusille, hän piti pojasta enemmän kuin muista; mutta hänellä oli niin monta sisaren ja veljen lasta. Kunpa täti ei vain hajoittaisi pientä omaisuuttaan lahjoituksiin!… Inan äidilliset tunteet, jotka aina keskittyivät raha-asioihin, sai hänet miettimään kolmen lapsensa tulevaisuutta. No niin, Lilyn puolesta hän teki parhaansa, koettaen vaikuttaa sekä Stefanie tätiin että Anton setään. Mitä Pol raukkaan tuli, niin hän sai pitää itsestään huolta miten parhaiten saattoi: vaikka hän olisi omistanut miljoonan, niin sittenkin hänen olisi ollut vaikea tulla toimeen.
Päivällis-aika lähestyi; ja Ina odotti d'Herbourgin ja molempien poikiensa kanssa ruokasalissa isänsä tuloa. Kun Harold Dercksz astui sisään, niin tuntui Inasta, kuin hänen isänsä pitkä ja laiha vartalo, joka aina oli kumarassa, olisi nyt vielä tavallistakin enemmän kumara; sapenkeltainen väri teki hänen kuopallaan olevat poskensa vielä tavallistakin enemmän metallinvärisiksi. Ina piti siitä, että pöydässä seurattiin muotoja, mutta oltiin iloisia; yksinkertainen ateria tarjottiin aistikkaasti; hänen talossaan vallitsi erikoinen tyyli, hän oli emäntänä suuren maailman nainen. Hän oli kasvattanut lapsensa erikoisen huolellisesti eikä ymmärtänyt, mitenkä Lily oli saattanut niin pian karata aisoista, heti mentyään naimisiin: mikä epäjärjestys vallitsikaan aina Fritsin ja Lilyn luona! Ina oli tyytyväinen poikiinsa, tyytyväinen heidän pöytätapoihinsa: Pol jutteli iloisesti ja hauskasti, vaikkei meluavasti isoisän tähden; Gus laski leikkiä aika ajottain. Silloin Ina nauroi ja silitti pojan päätä. Harold Dercksz ei puhunut juuri lainkaan, kuunteli vain poikien puhetta tuskallinen hymy huulillaan. D'Herbourg leikkasi paistin. Tavallisesti oli jokin erikoinen ruokalaji isoisää varten: hänen täytyi olla hyvin varovainen ruuansulatuksensa ja maksansa vuoksi. Oikeastaan hän oli aina sairas. Joskus hänen päätänsä kivisti ankarasti. Hän ei koskaan sanonut mikä häntä vaivasi, seurasi vain lääkärin määräyksiä, oli aina vähäsanainen ja ystävällinen, vakava, sairas ruumiiltaan ja alakuloinen mieleltään, mikä ilmeni hänen himmeitten, vanhojen silmiensä ystävällisestä katseesta. Ina huolehti isästään ja tarjosi hänelle erikoista ruokaansa; hän oli huomaavainen ja piti kiinni järjestyksestä sekä kodissaan että pöydässä. Jälkiruokaa syödessä hänen vastustamaton uteliaisuutensa heräsi uudelleen. Kysymykset polttivat hänen huulillaan, mutta eihän hän tietenkään voinut pöydässä kysyä mitään… ja hän nauroi taaskin jollekin, mitä Gus sanoi ja siveli hänen kiharapäätään. Hän näytti äidillisemmältä kotipuvussaan; ollessaan yhdessä Gusin kanssa, hänen väsyneissä silmissään ei ollut samaa säädyllistä ilmettä, kuin heilutellessaan valkeaa paratiisilintuaan lihavan Floor tädin luona, joka oli niin kovin intialainen Isa nousi pöydästä jälkiruoan aikana ja sanoi kohteliaasti.